Rise Like A Phoenix~

Olin alottanu tän kirjottamisen jo keskellä viikkoa ku sattu taukoa ohjaamisesta leirillä.
Oon antanu vitutusväsymyksen tasaantua eli poistin alun mitä olin kirjottanu ja yritän nyt uudestaan.
Viime viikko oli raskas. Koulun alettua se vanha kunnon jaksamattomuusväsymys poistui hetkeksi ja mietinki et selviän tästä ja haha mitä mietin alanvaihtoa kesällä. Leirillä oli mukavaa ja molemmat uudet ykkösluokat oli omalla tavallaan huippuja.

Huomasin nostaneeni koulun alettua vanhan roolimaskin taas kasvoilleni.

#salilekasalilvika ja arvon liikkatuntilunssijat 8-luokalla
Ikävä sua Henna <3

"Kaikki on kivaa" "Jee mulla on energiaa" "oon vaa tälläne luonnostaan pirteetyyppi" "ääh älä välitä nyt musta, ad/hd on kiva juttu"

Paskan vitut sanon minä. Kävin tässä hiljattain tapaamassa helsingissä mun uutta sossua ja lyhyessä ajassa se osas kuvaillu mun pään sisällön paremmin ku kukaan muu.

"Oon ymmärtäny asian niin että nuorempana oot ollu sen tyyppinen että haluut muille onnea ja vaan halunnu että susta tykätään, koulukiusattuna olemisen ja masennuksen takia yläasteella sut leimattiin huomiohuoraks. Nykyään yrität tiedostamatta välttää sitä paskaa eli oot vähän niiku palannu 10- vuotta taaksepäin ja pelkäät että ihmiset ei hyvksy sua ittenäs"

Totta puhuen en oo ajatellu koko asiaa. Viime vuos oli ehkä yks elämäni parhaimpia, basically koska Paukkulassa on nii hyvä ryhmähenki. Mulle todettiin tänää ku kävin hakee kissat kotio että mun ei kannatta olla pitkiä aikoja yksin koska rupee masistelee turhan takia, mut entä jos asia on niin että tarviin sen yksinolon jotta voin laskea sen roolin maahan ja olla vaan, well Santtu?
Oon ihminen joka etäännyttä kaikki kaverinsaki pois koska en osaa olla. Ystävyys, seurustelu, perhesuhteet ja kaikki vaatii molemmin puolista kommunikointia ja yhteydenpitoa.
Mulle on sanottu että on ihailtavaa miten sosiaalinen oon ja miten helposti "hankin" kavereita. Nyt jos mietitään asiaa nii ei, tällähetkellä mun kaikki kaverit on suurinpiirtein paukkulalaisia, mun luokkakavereita. Sit mun Lappeenrannassa olevat kaverit on mun entisiä luokkakavereita ja lapsuudenkavereita pari. Nää ihmiset jotka on mun kavereita ilman tätä "koulusidosta" Eli Saara, Janina, Nea jne on KAIKKI tulleet ite puhumaan mulle.
Herrajumala oikeesti, vietin viikko sitten kolme vitun tuntia miettien et mitä teen ku pitäis soittaa Petterille et tuon kissat jo perjantaina.

Minkälainen nössö oikeesti viettää niin pitkän ajan miettien että pitäis soittaa omalle veljelleen?

Nyt nauran ittelleni, mitä oikee selitän? Vannoin lopettavani valittamisen koska mulla ei oikeesti oo syytä valittaa. Asiat vois olla huonomminki.
Sitä alkaa vaan nykyään pohtimaan asioita helpommin ja syvemmin ku on taas pitkästä aikaa yksin.

Koko tää ihme ajatus lähti itseasiassa siitä että luin tuosta "kutsumua" haastehöskästä.

Aloin heti pitämään tosta kampanjasta koska tosiaan, ite en usko vieläkään päässeeni täysin jaloilleni kaikkien niiten vuosien jälkeen, mutta parhaani oon tehny.
Kirjotin joskus viime vuonna täällä muistaakseni tarkemmin siitä mutta tosiaan. Oon kuluneen elämäni aikana vaihtanu koulua kahdesti, kerran ala-asteella ja sit seiskan puolessa välissä. Olin koulukiusattu jopa viimesessä koulussani kun "kaverit" päätti kääntyä mua vastaan.

Jos mietin omia peruskoulu vuosiani nii päällimmäisenä on ne nimitykset, vuosiin mahtuu paljon mutta ehkä ne eniten päähän kaikumaan jääneet on ne mitkä tuli sillo ku kävin vielä ISKn kakskielistä "ollaan niin vitun avoimia ja hyväksyviä" koulua. Sillon ku oltiin pienempiä nii tuntu pahalta ku jopa kaverit piti mua maalaisjunttina, mitä vanhemmiks kasvettiin nii sit aloin olee juntin lisäks homo, huomiohuora, kehari, outo, läski, heikko, pätkä, turha ja ties vielä mitä muuta. Olin se erilainen, olin se jolla ei ollu ketään puolellani joten olin heikko ja helppo uhri. Opettajille olin vaa se joka oli aina haastamassa riitaa, muille ne vaan sano "Ei se voi sille minkään, jotkut ad/hd lapset on luonnostaan väkivaltasia" 
Voin vannoa käsi sydämellä että en oo eläessäni alottanu yhtään tappelua. En oo vaa koska suostunu alentua olemaan puolustamatta itseäni.

Vietinki sit suurimman osan ylä-aste vuosista siinä masennus pöllyssä. Kasilla yks päivä eräs mei luokkalaine hokas mun viiltojäljet enkä ehtiny tehä mitää ku se pisti havaintonsa kiertoon. Sillon sain uudelleen kuulla olevani huomiohuora ja angsti paska jne.
Sitten tuli se kerta ku eräs "kaveri" livautti että käyn tapaamassa psykologia kerran viikossa, sen jälkee mua ei enää lähestytty. Siinä tilanteessa oli ehkä hyvä hetki sanoa että olin kerranki tyytyväinen että mut jätettiin rauhaan, olin "se hullu"

Mun elämä käänty ympäri ku ymmärsin ettei mun kaverit välittäny siitä maineesta. Meillä oli omat juttumme. Meillä kaikilla oli omat ongelmamme ja oltiin toistemme tukena. Antton, Iiro ja Lassi oli ensimmäiset jotka hyväksy mut ihan omana itsenäni.

Nykyään oon siihen tarpeeksi vahva etten enää masennu jos joku sanoo mulle pahasti, kavereitani puolustan henkeen ja vereen, mut on yks asia mitä miun pää ei kestä.
se on nimittäin väheksyminen.
Totesin joskus kaverille että vellon tääl yksinäni alemmuuskopleksissa ku Gazen livet ja Ruki on vaa yli-täydellinen.
Kaveri totes siihen että EN SAA tai VOI kärsiä alemmuuskompleksista kun ei mulla oo syytä ja että hän saa koska näyttää rumalta.
En tiiä tosiaan että olisko toi pitäny ottaa kehuna vai miten, mut mulle se ei tosiaan ollu.
asdfghjkluygbnk


Vittu että on pitkä postaus :'D

Kiusaajat sai haistaa pitkän paskan
sillä hetkellä ku tutustuin ensimmäiseen tyttöystävääni.
Mulla oli elämässäni elämisen arvoinen ihminen.
Nea oon pahoillani etten voinu siltikään olla lopullisesti sun vierellä
mut oot edelleen mun hyvä kaveri enkä haluu että mietitään pahalla
niitä meidän yhteisiä aikoja.
People change and some people just drift away fom each other

Riuttala kuvia sun muita tulossa soon koska haen sen muistikortinsiirtäjän ens viikolla!
Respectit sille joka jakso lukee tän shaiban loppuu :D

Santtu kuittaa~

But if I'm far from home~

Pikapostaus pakkaamisen lomassa!

Kävin torstaina viemässä kissat Saaruskan luo hoitoon, Matti pällisteli talon ympäri, tutki Saaran norjalaisen Topin tarkasti läpi vaikka vanha herra sähis ja löys tiensä ruoka kipolle. Nezumi puolestaan pelkäs ja täris mut nyt kuulemma leikkii nuorikko Empun kanssa menemään iha viimestä päivää. Matti on ainut joka on vähän tehny ongelmia, se oletettavasti pelkää Emppua vanhojen traumojen takia (emppu siis muistuttaa ulkoisesti mei mummon vanhaa vihasta kissaa) ja suojelee pentua siltä. Eli toisin sanoen murisee ja kyttää toista ja tänään oli kuulemma käyny kiinni... Toivotaan että sen pahemmaks ei kumminkaan mee koska vähän hankala hankkia Matille pariks päiväks hoitoa muualta lyhyellä ajalla toiselta puolelta eurooppaa. Tosin voisin pyyttää et Matti vietäis sit takas miu kämpille mut se meinais et Saaran pitäis käydä sitä erikseen hoitamassa :/ hankalaa ton vanhan herran kanssa, en ois ikinä uskonu että siitä nössöstä kuoriutuis sellane apina.

Eilen tuli sit näin Leprassa olevana käytyy pesees sopimuksen mukaan lapsuuden kotini ikkunat, oli aika maalaisfiilis soitattaa musiikkia ylikovalla keskellä peltoja :D Sen lisäks kävin kattoo sikalalla mei uusia pieni karvasia kissan pentuja ja maalaamassa ukon kanssa sen puuvaja loppuun. Oli aika letkeetä, siin samalla ku oottelin että ukko tarkistaa ruokkijan jne. raaputtelin kissoja ja tekasin alun yhteen tulevaan proppiin. Sen vaan voi tyytyväisenä sanoa että oli huippufiilis tehä "töitä" pitkästä aikaa! Meinaan siis  maalata vajaa ja puuhommia. Jauhettiin kans pitkästä aikaa ukon kaa kaikkee turhaa ja mutsin kämpille palatessa oli aika hyvä fiilis. Tuntu että joku olis loksahtanu mei välillä ja se parin vuoden päällä ollu jännite ois vähän väljentyny mut who knows.

Tänään tuli sit pakattua loput kamat Italiaan lähtöä varten ja käytyä sukuloimassa nopeesti. Käytiin siis muorin kanssa mun enolla ja paikalla oli myö mei mummo ja kaks mun serkuista. Oli ihan mukava jutustella rennosti siinä kahvia juodessa ja koin aika moisen piristyksen ku toinen serkuistani joka siis asuu stadissa ehdotti että otetaan tavaks käydä vaikka kahvilla nyt ku alan käymää siellä hyksin takia kerran kuukaudessa. Ottaen huomioon etten oo koskaa ollu lähene kenenkään serkkuni kanssa ikäeron vuoks nii tuntu tosi hyvälle että ees yks haluu yrittää. Ottaen huomioon että tässä "täydellisessä" suvussa me kaks ollaan ne mustat lampaat jotka ei tunnu mitenkään sopivan tähän joukkoon...

Positiivessa mielellä matkaan ja palataan viikon päästä kuulumisiin Italiasta!

Ciaó!

I will do everything that snow does in summer!

Alotin lomani kirjaimellisesesti näin....
Tulin töistä ja aloin heti siivoo iha himona

se ois sit LOMA

Neljän viikon leiri putki tosiaan päätty tänään ja well guys, I'm exhausted! Viikot oli yllättävän rankkoja ja nyt aijon loppu kesän antautua levolle (ok en oikeesti ees) Huomasin että kun teet töitä ilman taukoja parhaimmillaan sen 7.30-16.15 niin kyllä sitä sit kämpille tultua tuli vaan kaaduttua maahan kissojen tallottavaks. Se on ehkä se syy miks tuo pikkunen kehitti tosi ärsyttävän tavan kiskoa mua hiuksista.....





Muutoin oon tosiaan ollu aika pitkälti siis kotona ja Paukkulassa, nukkuna ja ohjannu. Mut sit juhannuksen tuli tosiaan oltua kotona. Ha ha, vanhuksia oli koko viikonlopun täällä ja tosiaan tuli niitten kanssa oltua ja sit kaveri oli kolmena päivänä käymässä Savonlinnasta. Oli kiva nähä vaik juttujen laatu oliki taas nii 10/10 :DD

tuntuu et tän kuvan ottamisesta on ikuisuus...
joskus talvella oli kivaa ja hieno hattu leprassa

Sit on ollu taas aikalailla work work work ja torstaina olin sit helsingissä. Suomeksi sanottuna syy miksi rakas karvaperseponini (toivottavasti) menee noin vuodeksi yhelle mei perhe tutulle ylläpitoon, nii on siinä että alan jatkossa käymään kerran kuukaudessa HYKSin töölönosaston erikoisnuorisopsykiatrian osastolla. wipiii ja silleen. Tulee olee tosi kiva oikeesti ku joudun tän puolestavuodesta-vuoteen menee sinne ain istuu eri tyyppien kaa pariks tunniks käymään läpi ikäänkuin "mun elämäntarinaa". Ylilääkärin ensikäynnin arvion mukaan saisin varmaan diagnoosin pääni terveydestä siinä kevät/syksy 2015 aikana mut oletettavasti keväällä jo, ellen siis ala hankalaks.
Ekalla kerralla tossa käytiin läpi pääpiirteisesti "nopeesti" vähän jo mun taustoja ja oli myönnän aika tuskallista muistella ääneen sitä kaamea kasiluokkaa, sitä aikaa ku olin pohjalla. Vittu Saatana ja sillee.

Mutta niin, Heinäkuun suunnitelmissa ei oikee oo muuta ku se italian reissu puolessa välissä ja ennen sitä olis käytävä silmälääkärissä Leprassa (jee saan ehkä jo tietää millo mut leikataa) ja sit Espoossa kesän pakko conissa. :3 muutoin nukun ja käytän viimeiset aikani vähään aikaan Möllin kanssa. Ja toki yrittäen kasvattaa tuosta uudesta mukulasta hyvä käytöksistä ja kilttiä nuorta naista, not!
Tuossa tuo juoksee pöydillä ja hyökkäilee viattoman Matin kimppuun.... Lapset ei oo helppoja, ei vaikka miten karvaisia olisivatkin...

Mutta, ei sen kummempia.

ottaisitko metrin verran kissaa?
Tämä eläin on mitattu olevan 95cm pitkä

Sayõnara!

Would you stay by my side the rest of our lives?

Päässä pyörii miljoona asiaa mistä haluisin kirjoittaa, mut kai on vaan aloitettava siitä mikä on päällimmäisin ja toivottava ettei postaus veny liikaa :D

Eilinen oli omalla tavallaan aika jännäisä kokemus, olin siis toiseksi vanhimman serkkuni Miikan häissä, auts, Miikka ehti ennen Pekkaa avioon mut kaiketi Pekalla ei mikään kiire ole.
Kirkko osuus oli hoidettu nopeasti ja on sanottava että serkkupoika näytti olleen tosi hermona, mut morsian Eila oli oikeesti äärimmäisen kaunis. Vaikka normaalisti en ajattele tollasia asioita nii on se kerran elämässä oltava talon naisväen kanssa samaa mieltä että Eila oli tosiaan loistossa. :)

Meinaan siis c'moon kuka jaksais kattoo miu lärviä loppu ikänsä

"loppujuhla" oli kans hoidettu tosi hyvin, klassisen vaimonryöstön ohella oli parituntemusta, hääbingoa ja live musiikkia. Sitä se on ku on suku täynnä muusikoita, enkä edelleenkään pyörrä sanojani siinä että kun puhutaan musikaalisista esikuvista, nii Miikka on edelleen mun ykkönen. Se esitti illan aikaan muutaman cover biisin ja sen ohella omia tuotoksiaan ja kyllä. Miikka on mei suvun stara eikä sitä voi kukaan kieltää.
Ilta tosin vähän alko loppua kohden karkaamaan käsistä ja lopulta oltiin sit keskimmäisen serkun Hannan kanssa tukemassa Pekkaa joka yritti pysyä kännissä pystyssä ja tökkimässä kaksosten lisäks meidän enoa Kampsua ettei ne sammu. Pekka lupaili siinä ohessa kovasti että kun se suuri päivä tulee kun mie täytän 18 nii se vie miut lappiin kuunnon ryyppy reissulle. haha, iha ku tulis tapahtumaan. Kampsu kans lupas tulla käymään Mikkelin kautta seuraavan kerran ku suuntaa Lappiin.
No mutta joo, kokonaisuudessaan ilta oli ihan kivaa vaihtelua mut se sisäls paljon ahdistusta ja miun haukkumista. Sitä se on ku oot suvun musta lammas, yks oli ainaki siinä että Kampsu moitti miuta koko illan siitä että oon "lopettanu" kitaran soiton. Se on tuskaa itellekki mut päätin siinä sitten Miikan bändin Dante's Riotin soittaessa että miulla ei oo enää vaihtoehtoja, hain siis tänään kitarani sedältäni, vien sen mukanani Mikkeliin ja miun on jossain määrin voitava nyt jatkaa.

¨Nonnii, nyt on häistä puhuttu.. Jos olisin äärimmäisen tarkkaa kuvausta päivästä tehny nii olisin varmaa saanu aikaiseksi miljoona postausta mut pidentää lyhyenä :D
Fufu, no kumminki mitäs tässä. Oon ollu keskiviikko illasta asti Lappeenrannassa, torstain tuli tosiaan käytyä keskustassa ostamassa mamma petalar tyyliin vaatteita, perjantain häät ja tänään kävin sit tsekkaa mei ukon uuden kämpän. On muuten loistava :3 en jaksa oottaa hiihtolomaa koska hyökätään osalla mei teatteriporukkaa sillo sinne ! Wuhuu :3
Mut nii, muutoin oon tääl kaiken liikenevän ajan pelannu Kingdom Heartsia ja Narutoa eteenpäin. Oi sitä onnea ku viimein pääs pelaamaan!!
Huomenna on sit suuntana Mikkeli, onneks..

Mua kyl huvitti eilen yks asia, eikä tää ollu ees eka kerta. Kävin kysymässä eilen Miikan bestmanilta et onks niillä alkoholittomia juomia missä, ja oikeesti. Jouduin melkeen 10minuuttia vakuuttelemaan sitä että kyllä, olen alaikänen. Oli pakko sit myöhemmin illalla kysyä siltä että kui  vanhaks se miuta luuli ja vastaus oli et se on aina luullu (ja kuulemma meidät nähtyään luuli vielä enemmän) et mie ja kaksoset ollaan kolmoset. Eli vielä tarkentaakseen se tosiaan luuli että mie täytän kans tänä vuonna 20. :D Sama kävi itseasiassa myöhemmin illasta vielä ku juttelin aikani kuluksi Pekan ja Eilan venäjällä asuvan veljen kanssa (Ilja ei puhunu btw suomea joten keskustelu käytiin venäjä/enkku sekoituksella) ja Pekka meinas kuolla nauruun ku Ilja hämmenty aika pahasti ku totesin sille että hei, en voi ottaa tota sun tarjoamaa koskenkorva shottia koska olen alaikäinen.

Mä myönnän sen. Miust on ehkä jopa kiva ku ees joku joskus pitää miuta todellisuutta vanhempana. Ja jos jatkan asiaa tällä linjalla nii eilisen pitkän keskustelun Miikan kanssa jälkeen tajusin etten ehkä oo ainut vähän kummallinen tässä suvussa. Koska tosiaan löydettiin toisistamme niin paljon yhteisiä piirteitä että huhhuh, molemmilla on vähän erityisesti avautumisen osalta ongelmia. Mie en mieluusti puhu ongelmistani kellekkään tai edes osaa, se on yks suurimpia syitä miks kirjotan blogia, sit sekä minä että Miikka kirjoitetaan kans sävellyksiä. Mut kaikista yllättynein olin ku Miikka paljasti et kaikista suurin yhteinäinen asia meillä on tuo ikäkompleksi.
Miikka sano että "miun ikäsenä" (meillähän on 10-vuotta ikäeroa) se oli aika samassa tilanteessa.
Mie vihaan yhtenä asiana eniten maailmassa sitä ku miulle kommentoidaan miun iästä, oon niitä ihmisiä joille ikä tosiaan on vaan numero. Suurin osa miun ikäsistä juoo, polttaa, rellestää jne. Mie oon vaan yksinkertaisesti niin tylsä etten nää niissä mitään järkeä, ja jos totta puhutaan nii just siks yleensä jos vaan mahdollista pidän ikäni omana tietonani koska sillon oon huomannu et ihmiset enemmänki kohtaa ja kohtelee miuta miuna eikä niiden olettamuksien pohjalta että "hei tuo on 16, se on varmaan tällänen ja tällänen"
bläh, ottaa tästä ny selvää. Mut sama juttu on kans sen suhteen ku jotkut kohtelee miuta ikäni takia lapsena. Yritän kohdata asian huumorilla mut joskus se tosiaan on vaikeaa. Helpommin nauran asialle jos kyseinen henkilö tosiaan on miuta vanhempi (reilusti ja jos se tosiaan on vitsailua) Mut sillon miulla kyllä on pinna aika tiukassa, ku jotkut maksimissaan miuta VUOTTA vanhemmat perusteinit alkaa hyppimään miun nenille sillä ikäkortilla. (miulla tosiaan on yks tällänen kaveri joka sitä tekee ja on ollu tosiaan aika vaikee olla lyömättä sitä joka kerta.)
Sama juttu kun muutama ihminen jotka on itseasiassa miuta sen vuoden NUOREMPIA alkaa vinee siitä et oon olevinani ku joku aikuinen ku ei meillä oo ku vuos ikäeroa jne. Mut ei, se on vaan miun luonne. Mie oon noteerannu ittestäni sen kyllä että en oo massaa siinä että ajattelen yleensä paljon pidemmälle seurauksia ku monet miun entisistä saman ikäisistä kavereista.

Mut joo, kai en oo kypsempi tai mitään, oon vaan tylsä.

dfghjklkjhgfderghk Nyt tuli kyl niin random postaus mistä ei kai saa mitään selväää ä ä ä ä ää  mut laitetaan LPRn piikkiin. lol lmao

Sayõnara!
Tylsä kuittaa~
ps. Vähä reilu kuukausi Sekai-ichi Hatsukoi Movien julkasuun!!! Jos siis muistan sen päivämäärän oikein :D
pps. Miksei elämä voi olla ku mangassa/animessa? huoh, näitä elämän suuria kysymyksiä.

I'll be waiting for the day, when I can smile again~

Pohdin tuossa äskettäin että miten mie aikoinani käytin Lappeenrannassa iltani niin taidokkaasti, ettei näille masistelu illoille ollu aikaa.
Harrastukset. En voi tosiaan sanoa että vanha olo, mut tuntuu jotenki et joidenki harrastusten alottamisesta on ikuisuus. Jotkut kestää edelleen ja jotkut loppu.

Jos mietin elämääni nii vois todeta että teatteri on ollu miulle enemmänki ku elämäntapa, en oo ihan sata varma mut tänä vuonna taitaa tulla se 11-vuotta täyteen. 11 pitkää vuotta siitä kun alotin ekan kerran

Estradin musateatteri ryhmässä. 11-vuotta sisältäen valmiita tekstejä kuten mm. Peppi Pitkätossu ja Lasten Dracula sekä omia tekstejä kuten Tulex vai Jääx? ja Rikki & Rakastettu. Vuosia Estadin listoilla mukana teatteri puolen lisäks bändilinjalla ja niillä muutamilla koreografia tunneilla mitä määrättiin kärpäsviikoilla. Ja nyt tää viimeisin "vuosi" täällä Mikkelissä. Ihan erilaisessa ilmapiirissä ja ihan erilaisessa ryhmässä ku koskaan ennen.

Toinen pitkään kestäny harrastus taitaa olla hevoset.
laskeskelin äsken et siitä ku ekan kerran menin ratsastustunneille nii on 7-vuotta. Verrattuna siihen et olin estradilla vakiokävijä nii talleja oon vaihtanu aika saakelin monta kertaa. Kiersin kaikki Lappeenrannan isoimmat (metsälä, Kiwigo, HUBS) ja sit niitä pienempiä (simola, rapon ja parit yksärit), kunnes alunperin vakiinnutin paikkani kolme vuotta sitten Sarpalta josta löysin sen ajopuolen. Sekin harrastus taitaa olla aika elämäntapa, onhan kumminkin tuo oma kavioeläin ollu ajantuhlaajana kohta 2½-vuotta :3

Mitä muuta? En voi laskea enää kahta kolmeksi koska siitä on kohta 2-vuotta ku sain tietää etten oletettavasti voi koskaa enää soittaa kunnolla. Kiitos sen yhden ainoan kerran ku putosin Melodyn selästä sen perhanan aidan päälle ja otin kädellä vastaan.. Mulla meni ranne pysyvästi sellaseen kuntoon että se ei kestä soittamista, jos se pahenee nii se voidaan leikata mut tässä jamassa ei vielä. Mutta muutoin, kävin ekan kerran kitara ja basso tunneilla sillo samoihi aikoihi ku alotin teatterin. Enkä voi sanoa muuta ku unelmoin yhä siitä päivästä ku pääsisin takas soittamaa. Musiikki on kumminki todella tärkeä osa miu elämää ja koska lainaten entistä musanopettajaani kuulostan kuolevalta lehmältä nii soittaminen on ollu vähän niiko ainut vaihtoehto :/

Tässäkään postauksessa vissii mitää järkeä ollu :D Tekasimpa nyt jotain perus angstaamisen sijaan. mut tosiaan, Voin kyllä sanoa että tää paikallaan olo ja yksinään oleminen ei oo kauheen hyvä ollu miu mielenterveydelle vaik näitä ns. vapaita iltoja onki ollu vaa pari. Hauska nähä sit jos viimein pääsen muuttaa omaan kämppään et mitä siitä tulee.. Paras vaihtoehto toki olis jos en muuttais kumminkaa kokonaa yksin, mut hitot mihinkää soluun haluu tuntemattomien kaa >.< Mut tosin oon nii paska ihmine et iha ku joku muka haluis asuu miu kaa !

Ois aika unelma :3

Nojaa, Never give in!

Sayõnara!
Santtu kuittaa~

Punaset hiukset + Hullu + psykopaatti + "undertaker" + Aseena kitara = Santun uusin 2D rakkaus :3

Luulin aluks Deadman Wonderlandia tylsäks animeks mut olin väärässä, Genkaku on vaa täydellinen :3

Life is just begun, now I've gotta throw it all away~

Taas naapurista riita kantautuu

papereistaan Tiina jälleen luopuu

lueta ei, rauhassa ei

tänä yönä ainakaan

Siitä on aikaa ku oon tällä periaattelaa postausta kirjottanu nii otetaana näin.

Huhhuh, viime yö oli täyttä tuskaa. Vanhat uniongelmat painaa taas päälle ja unta ei meinaa saada kun miljoona asiaa painaa mieltä. Viime "yönä" jouduin kans käydä tossa solukeittiön puolella ärähtämässä Haskalle ja yhelle toiselle että olisivat viimein hiljaa... 

Oli aika positiivista, ku aamun opistokokouksessa yks toinenki otti puheeks sen että tosiaan täällä asuu muitakin ja että hiljaisuus tosiaan on klo 22. Ja joo, Anteeksi annettu. Haska teki miehen työn ja pyys tänään anteeks eilistä ja lupas ettei toistu. Toki se ny vähä on ulalla näistä uusista säännöist jotka tuli sen väliaikaisen erotuksen aikaan. että sellasta.

Odotan yhä innolla et millon MOAS saa mulle sen kämpän järkättyä, viihyn opistolla kavereiden kanssa, mut kaipaan sitä kunnon rauhaa. Omaa kotia, paikkaa jossa voin vaikka hillua boksereissa ympäriinsä, seriously... En harrasta sitä kyl muutenkaan :D mut kumminkin, paikkaa jota kutsua kodiksi.

Kesken toukokuisen siivouspäivän

sai puhelimeen viestin äidiltään

isä muutti pois, muutti tänään pois

koita niitä ymmärtää

Ja lähtee ulos lämpimään

Kylmään* Joo, eilen tuli harkkoihi puhelu Atelta että ukko on viimein siirtäny kaikki tavaransa ja miu kamat on siirretty pikku huoneeseen jonka saan viel pitää veljieni talossa. Hauskaha se oli kuulla et jes, mun kaikki julisteet ja piirokset mitä olin seinlle vuosien mittaan keränny nii oli revitty alas ja poltettu. Hei kiitti oikeesti. No okei, osan olisin kyl halunnu itelleni mut ei sit. 

Ehkä tää on hyvä, kaksoset teki sen mitä en ite vuosiin ois voinu, it's the new beginning. Poistivat sen historian mitä en välttämättä kaipaa.

Löysin kuvan yhestä niistä töhöistä minkä olin
seinälle laittanu

Mitä silmät ei nää

sen sydän ymmärtää

totuutta etsii kestävää

Ehkä tänään, ehkä tänään

tähän kaikkeen vaivaan

Mitä silmät ei nää

sen sydän ymmärtää

jossakin kaipaus hellittää

Ehkä tänään, ehkä tänään

joku löytää taivaan

Toissa kesänä, nuotio ja vaahtokarkkeja~

Oon ehkä viimein alkanu pääsemään aloilleni, päästämään irti siitä vanhasta. en meinaa kokonaan. Mut jos totta puhutaan nii erosta huolimatta mietin vielä kuukausia että "entä jos?" Jos voisinkin muuttaa itseni ja tehdä hänet onnelliseksi. Olla se poikaystävä joka olin vielä kesällä. Saada kaiken sen takaisin? Hän kumminkin oli toinen ihminen mun elämässä joka teki musta onnellisen. Mut sit mietin, entä jos mikään ei ookkaan toisin? Musta ei vaan oo siihen, en kykene tekemään jotain toista täysin onneliseksi, mokaan ja morkkaan itteäni pitkään satuttaen samalla toista. En vaan haluu sitä, tieto siitä että joku kärsii mun takia on rikki repivää. 

Mutta onko mulla yhä mahdollisuus? Tehdä sut onneliseksi, ees kaverina. Sanoin asioita täysin rakkaudesta mut nyt sanon etten ota niitä sanoja takaisin vaan aion yhä seistä niiden takana.

Annathan mun yhä auttaa?

Äiti katsoo kuinka vuoteessaan

poika ei tahtois nukahtaa

vilpittömin silmin vuosien toive

rakkaintaan tutkii

Äidin rakkaus? Mitä se on? Mein muori osoitti ensimmäiset äitiyden merkkinsä vuosiin viime elokuussa, ku muutin pois. Silti se puhuu että pitäis mennä kotiin ja kauppaa samalla että lähtisin vuodeksi ruotsiin vaihtoon. Joka kerta mietin että kuka sä oot ? Onks se oikeesti se ihminen joka kasvatti mut, parjaa samalla ettei halunnut nuorimmastaan tälläistä. Onks se tosiaan sama tyyppi joka alko vihaamaan Hettuloita ku aloin seurustella Tommin kanssa, sama tyyppi joka vuosia faijan syrjähypystä huolimatta yritti pitää täydellisen perheen imagoa ja sama ihminen joka yritti saada mut kuukausia jättämään Nean ku suhde paljastu ja nyt väittää miten iloinen oli uutena vuotena ku kokkas sen kaa yhessä.

Onko se äidillistä hakkua jokaista pientä asiaa mitä lapses tekee? 

Helpompaa tää kaikki olla vois

jos meitä vielä kaksi täällä ois

jakamassa kaiken, kokemassa ihmeen

joka laajaan maailmaan

pian nousee kehdostaan

Mitä silmät ei nää...

Tähän en halua kommentoida mitään, sanon vaan että kaipaan mun vanhoja kavereita, kaipaan mun veljeä. Tai veljeä joka ei koskaan selvinny edes tähän maailmaan elossa. Suunnitellaan teatteri porukan kesken Leville lähtöä hiihtolomalla ja yritän koota itseni ennen sitä. Viimeeks oon käyny siellä viel ku kaverit oli elossa. Pelkään että jos mun uudet kaverit näkee sen murtuneen puolen minkä vanhat muistot tuo nii menetän neki, ei kukaan mua jaksa muutenkaan.

Humaus niinkuin tuulispää

jostain saapuu yllättää

ja sen sanattoman kaipuun

se hellästi tyynnyttää

Seison kai huterasti omilla jaloillani, täytän päiväni opiskelun ohella tuijottamalla pää tyhjänä animea ja nytki vietän kaikki illat teattein parissa. Tätä mun elämä nyt on, huojumista masennuksen ja ilon välillä. Pelon ja toivon. Mä kaipaisin elämääni jotain pysyvää, edes jonkun joka vois luvata kestävänsä vaik sellasen lupaaminen onki mahdotonta. 

Tällästä tää elämä on mielenaaltoilu häiriön kanssa, häiriötä koko ihminen.

Näihin tunnelmiin, Sayõnara!

Santtu kuittaa~

koska rantakuntoon 2100~

ENSI HUOMIO. postaus ei perustu mihinkäää tutkimuksiin vaan puhtaasti omiin havainoihini eli ruikutus mun näkökulmasta muualle kiitos :)

Enpä ees enää muista mistä tää ajatus tuli, mut tänään huomasin kaupasta tullessani miettivän monelle ihmiselle jotain ehkä jopa arkipäiväistä asiaa, asiaa jota en oo ite kyl pahemmin "seurannu" viime aikoina. (väli huomiona jeejee oon palannu tänää mikkeliin ja oli piristävää käydä yksinää graanil kaupas)

Tämä asiahan on siis kuntoilu. Itteäni se ei oo pahemmin liikuttanu viime aikoina, koska en haluu takas vanhaan kierteeseeni, mut silti tulin siihen tulokseen että hyvä aihe kirjoittaa. JA hyvä aihe liittää cosplay mukaan. Kirjoittaja itse ei tietenkään kärsi conkuumeesta ja juuri äsken kattonu Tracon 8n videoita miettien että vielä toukokuuhun asti odotettava.

Mutta siis, katsotaan asiaa yleisesti. Tiedän ihmisiä jotka eivät liiku kuin sen minkä on pakko, kävelevät siis paikasta toiseen tosin valiten sen kulkuneuvon jos on mahdollista. (ja nyt sit otan heti huomioitavaksi että puhutaan just KUNTOILUSTA ei siitä että onko laiha vai ei, koska laihuus ei kerro kunnosta mitään) Sitten on niitä ihmisiä jotka harrastavat liikuntaa ihan mieluusti ja vapaallakin valitseva mieluummin sen liikkuvamman muodon. Sitten tullaan sohvaperunoista toiseen äärilaitaan. äärilaitaa on kahdenlaista, tai ainakin valitettavasti vain näihin olen itse törmännyt.
 tyyppi 1) liikkuu huomattavasti enemmän kuin normaali pulliaiset, harrastaa liikuntaa monilla eri keinoilla jne. mutta tämä tyypi harrastaa sitä samalla huolehtien hyvinvoinnistaan ja lepäämällä tasaisesti, liikkuu siis siksi että pitää siitä.
tyyppi 2) Kaikki samat kuin tyypissä yksi, eli liikkuu suht paljon MUTTA jättää huomioimatta kehon muut tarpeet (ei siis kunnolla edes hyödy siitä liikunnasta..), jättää levon joskus jopa välistä väittäen sen olevan turhaa ja liikkuu/kuntoilee vain koska haluaa olla laiha/hyvännäköinen jne. Tyyppi 2sta voisin siis verrata ihmiseen joka myö yleisesti sairastaa jotain mielenterveydellistä sairautta.

Voinki siis hyvin valaista nyt tän suhteen perhetaustaani, meillä on siis ollu aina tosi "liikkuva" perhe. Urheilua on tuputettu pienestä pitäen ja kaikki liikkuu muutenkin.
Mein muori on se todellin tehopakkaus, se käy ite ohjatussa jumpassa/zumbassa/kahviksessa 2-3krt viikossa ja sen lisäks käy juoksemassa melkeen joka päivä ja pyöräilee jotain 80km lenkkejä kesäisin. (hullu nainen jos multa kysytään) Sit se tietenkin liikuttaa meijän piskiä monta kertaa päivässä, Acu reppana vaan ei aina kestä sen menossa mukana :/
Sit on nää mei bodarit, molemmat isoveljeni ramppaavat salilla melkeen päivittäin, tekevät raskasta ruumiillista työtä mein maatilalla ja sen lisäks Atte ainaki nostelee puntteja ja penkiltä kotonaki (Se hankki toissa vuonna sellaset oikee kotiiki o.O). Mut ne on just hyvällä tavalla bodareita, vetävät proteiinia ja huolehtivat välipäivistä ja seuraavat syömistään.
Ukko on sit... no ukko :D se käy pari kertaa viikkoon salilla, eikä muuta mut sit se kumminkin tekee päivittäin aika ruummiillista työtä ku tollane jyväjemmari on. Mut tosin mitä muuta voi uskoa? Meijän isä on ollu alkoholisoitunu nii pitkää ku jaksan muistaa ja se on pahentunu täs parin viime vuoden aikana et en ihmettele ettei oikee kuntoilu kelpaa.

Sit tullaan tähän mein perheen mustaan lampaaseen eli minuun :D En käy salilla, en lenkkeile enkä sit kuntoilun eteen tee sillee oikeee mitään. Tällä hetkellä. Miulla tosin liikkumisen hoitaa tuo hevonen joka liikuttaa miut 3-5kertaa viikossa ja sen lisäks se et kävelen päivässä aika paljon. Nuorempana tuli harrastettua vähän kaikkea ku oli enemmän aikaa ja innostusta, tuli kokeiltua tietty kaikki jalikset, jääkiekko, sähly, pesis jne. ei niistä oikee mitää jääny. Jääkis menee penkkiurheiluna ja pesis on muutoin ihan jees :D Ratsastus on ainoo mikä on jatkuvana harrastuksena seurannu tänne asti.

Oon nähny tätä kuntoilua tässä parin vuoden aikana aika erikoisistakin näkökulmista ja välillä melkeen hakannu päätä seinään ihmisten typeryydelle asian suhteen. Miksi ihmisen täytyy näännyttää itseään ja juosta ympyrää ulkona hiestä märkänä jotta voisi olla "hyvännäköinen"?
Hyvä on, myönnän että ymmärrän joissain määrin. Itelläni todettiin Ortoreksia (Siis anoreksian kaltainen mutta enemmänkin siihen menevä että ihminen katsoo tarkaan että varmasti syö terveellisesti) vajaa puoltoista vuotta sitten ja sen lisäks siihen aikaan itsetunto oli alhaalla ja kaikkee muuta. Sitä tosiaan tuli purtua porkkanaa ja juostua ympyrää. nykyään tajuaa olleensa idiootti silloin, mut ei kumminkaan.

Pitikö tän liittyä joten Cossaamiseen? Juu nyt alkaa liittyä

Samoihin aikoihin kun tuo ortoreksia todettiin niin olin alkanu perehtymään cossaamiseen yhden kaverini kautta. Jos siis totta puhutaan nii olin kyl kuullu hommasta aiemminki mut jos myönnän täysin nii olin pitäny sitä täytenä tyttöjen juttuna, ei mulla riittäny miehisyys siihe :D Sittemmin ku tutustuin Masayoshiin nii aloin ymmärtää sitä vähän tarkemmin.
Mulla meni oikeesti todella pitkään et ees alotin miettimään että entä jos minäkin? Olin tuohon aikaan (kylläkin enää) lievästi ylipainoinen ja todellakin ajattelin et ei hitto, jos alottaisin nii haluun kans olla hyvä siinä mitä teen. Joten ajauduin siihen samaan kierteeseen mitä oon kuullu monilta kanssa-cossaajiltani. Keskitin aikaani enemmän siihen että mitä tuli syötyä tai syönkö ollenkaan ja sit liikuin paljon, ponin-raukka alko yhtäkkiä liikku kahta tuntia päivässä ja animen katsomista siivitti päivittäiset lihaskuntotreenit.
Olin päässy jopa parissa kuukaudessa jo aika hyvään kuntoon ja olin jo miettiny ekaa cossiani. Lopulta sit meneminen jäi ku en ois ikinä saanu ketään kaveriks. Itsetunto ja pää ei tosiaan ois kestäny lähtee yksinään.

Sit meillä alko kehkeytyy pienessä porukassa uusien ihmisten kanssa että hei, miten on jos lähdetään coniin? Huomasin yllättäin lisänneeni kuntoiluani enemmän ja stressasin ihan sikana. Tämän seurauksena sitten varmaan Nea huomas coniin lähtöä edeltävänä yönä miten marssin kaks kertaa jääkaapille "juomaan maitoa". Kuntoilin siis jopa unissani o.O stressi levis käsiin melkeen kirjaimellisesti kun vaivalla ja työllä (seriously oon avuton tekemään mitään) tehty Sasuke cossin paidaan selkään tuleva uchiha logo ei ollut kuivunut ajoissa joten ei cossia coniin............... Kieltämättä se sit ehkä autto nii ei tarvinnu nii panikoidan et näyttääkö se hyvält.
Sama höösi tuli käytyä myös ennen viimeisintä coniani eli Tracon 8a, cossi tuli tosin valmiiksi mut se oman kehon hyvännäköisyys-stressi hävisi vasta conipaikalle tultaessa, sit vaan stressasin sitä että näytän idiotiilta koska keskijakaus :D tulipa vietetty yolo-viikonloppu ku aurinkolasit päässä.

Nykypäivään tultaessa sit mietin just et tuskin tuo on mihinkään muuttunu, nyt en kuntoilua stressaa. Yritän vaan hoitaa selkäni kuntoon et pystyisin ees kävelemään normaalisti. Oletettavasti kumminkin ennen toukokuuta iskee se ei vittu nyt lenkille. Sitä ennen toki se klassinen "oh my ei mul oo ees cossia"
Oi tätä elämää! Mut en kyl vaihtais tätä pois.

Joten siis lopetan tän äärettömän pitkän seputuksen kannustukseen.
Kaikki arvon toverit elämänsä tiellä, niin cossaajat ku tavantallaajat. Älkää oikeesti olko nii ankaria itsellenne, itsestään välittävä ihminen on kaunein asia maailmassa.
Ja cossaajat, kyse on aika pitkälti harrastuksesta, tehkää sitä mikä tuntuu hyvältä, jos pitää alkaa armottomalle laihikselle yhen hahmon takia nii miettikää uudelleen onko se sen arvoista?

Itse seison sanojeni takana että tulen aina stressaamaan siitä että olen liian tukeva tai melkeinpä aina LIIAN LYHYT cossattaviin hahmoihini, mutta aion pitää kiinni siitä että teen cossin jossa on mukava olla ja on sellainen hahmo josta pidän.
Voin ainakin vannoa teille että katson ylöspäin aina ensin niitä ihmisiä jotka viihtyvät cossissaan ja näyttävät sen että cosplay ei ole niin vakavaa hommaa. Panostakaa siihen mitä rakastatte, mutta älkää unohtako pitää hauskaa!

Näihin tunnelmiin siis, Sayõnara!
Santtu kuittaa~

ps. Oon itseasiassa huomannu et en itsessäni enää niinkää kiinnitä siihen huomiota että onko hahmo laihempi kuin minä vaan enemmänkin siihen pituuteen :D dammit, mutta ei. en oo valinnu Edward Elriciä tai Leviä cossilistalleni siks että ne on lyhyitä vaan siks et tykkään hahmoista !

Mitä miun postaus oli ilman yhtä masentavaa kuvaa Edistä?

Last christmas I gave you my heart~

Nyt sit joulua! ja tulevan vuoden suunnitelmia :3

Voin sanoa yhden asian, mulle joulu on sillon ku se on ja oon aina pitäny siitä höösäämisen ihan turhana. Toisin sanoen ollu hermot nyt aika kireällä koko loman koska muori. Mein äiti on varmaan yks pahimpia jouluintoilijoita ja stressaa siitä ku hullu. Joten tässä kämpässä on siivottu, leivottu ja ragettu. Muori on kans lisänny sitä huutamista puolella ja tosiaan, kun syytetään ja raivotaan joka asiasta nii ei oo mikää "jee joulu".
Kaipaan niit jouluja ku oltiin vielä yhtä. sillon ku olin pieni nii lähettiin ain jouluks lappiin. Käytiin ukon ja poikien kaa aattona pulkkamäessä ja keskustassa kaattoo maailman menoa, sillä aikaa muori oli tehny ruokaa ja sit syötiin yhdessä. katottiin leffaa ja illalla jaettiin lahjat. sit vaan oltiin ja vietettiin aikaa. Joulupäivänä tähdättiin koko perhe mäkeen, muutoin yleensä vaan mie ja kaksoset laskettiin.
Muutenkin tää joulu on erikoinen kaikkiin edellisiin verrattuna, tää on ensimmäinen joulu sen jälkeen ku mei porukat eros. Toisin sanoen, huomenna kaksoset tulee ja oltiin suunniteltu et pelataan pleikkaa ja silleen. 12 jälkeen ukko tulee hakee meitä ja mennään käymän iso-taatan ja mummin haudalla. sen jälkeen ku ollaan palattu nii mennään muorin ja poikien kaa mei enolle mihin sit tulee muitaki Koskisen suvun puolta. Sen jälkeen tullaan takas tänne kämpille ja mei serkku tulee. En ookkaa nähny Hannaa varmaan yli kolmeen vuoteen. Oonki kaivannu sitä, Hanna on ollu miulle aina esimerkki ja se onki siinä mielin tehny sen minkä ite toivoisin kykeneväni tekemään. Hanna lähti, seku oli valmistunu peruskoulusta se muutti Helsinkiin eikä oo sen jälkeen tullu Lappeenrantaan muuten ku Jouluks ja sillon ku sen isä meni uudelleen naimisiin.
Hanna tosin poikkeaa siitä miusta että sillä on hyvät välit vanhempiinsa ja veljeensä Miikkaan.
Well well. Keijo kumminkin on varmaan kaikista mukavin mein suvusta, vaik tosin myönnän että oon tullu enemmän elämänasenteeni kanssa siihen toiseen enooni eli Kampsuun, pessimistejä kun ollaan molemmat.

Nojaa, joulu on ku joulu on. Ei oo mun suosikki pyhä

Uutena vuonna sit ei oo oikeen muuta suunnitelmia ku se että mennään varmaan Nean kaa puolilta öin taas satamaan kattoo sitä kaupungin sponssaamaa tulitusta iha ku viime vuonna, tosin en sit siit muuta tiiä. Kattoo ny kuha eka joulusta selvitään.

Tammikuussa on sit muutosten aika, Melody muuttaa mikkeliin ja mie kans. Kämppää en oo edelleenkään saanu (oon MOAS jonotuslistassa 28 -.-) mut asuntola on asuntola. siin onki aika rupeama sit ponin hoidon takia ja sen että mei esitykset lähenee eli teatteri teatteri ja teatteria. muusta sit en oikee tiiäkkää, rupeen hakemaan kans sitä TOP paikkaa.

Sitten yhden lempiaiheeni pariin! Nimittäin cosplay ja tulevan vuoden conit! Yukicon jää valitettavasti välistä koska esitykset eikä frostbite tuu ees harkintaan. Se tarkoittanee että seuraava con on Mimicon, sen jälkeen kesä Desu ja Tracon. Siinä on ainakin kolme mitkä oletan olevan aika varmoja :3
Kolme conia eli hyvästi valintaa cosseihin :3

Kakashin anbu-versio~

Izaya :3

Tällä hetkellä pinnalla olevat mitä oon suunnitellu on aika arvattavasti ainakin kolme mun suosikki animea/mangaa ja niistä kolme hahmoa, eli Narutosta Kakashi Hatake, Durarara!!sta Izaya Orihara ja Shingeki no Kyojinista Levi. Izayan tiiän tarkalleen mut sit puntaroin Kakashista ja Levistä parien eri versioiden välillä joten we'll see. Yks mitä oon kans harkinnu nii tekisin ehkäpä Fullmetal Alchemistin Edward Elricistä aikuisversio cossin, mut koska FMA on nii kivikautinen nii en sit tiiä :''D Sit on se yks suunnitelmien ikuinen jumitus eli halu cossata jotain Tekken hahmoa, Nyt ainaki on Revolutionia ja 5sta hakannu tunteja nii himoitsen tosiaan tehä tyyliin Jin Kazamasta ja sit Hwoarangista cossin. valintoja valintoja :DD Mut aikaa onneks on ja olin muutnekin suunnitellu et teen Mimiconiin ehkäpä Izayan ja Levin tai sit Kakashin ja jommankumman noista.

Hehe löysin gifin :3 Corporal Levi :3

Mulla on taas ihan liikaa suunnitelmia ja sillee :D en osaa organisoida tai pitää kaikkea järkeä päässäni cossaamisen suhteen mut who cares.
Mutta joo, kiinnostais tietää kuka herroista saa eniten ääniä? Tiiän kyllä että cossaaminen on suurimmalle osalle lukijoistani täyttä hepreaa mut kaipaisin silti mielipidettä edes näin kuvien perusteella että kuka mahtais saada eniten ääniä? ;) KAIKKI ÄÄNESTÄMÄÄN --->

No mutta joo, Hyvää ja Rauhaisaa joulua kaikille !
Santtu kuittaa~
Ps. ne ehkä cossit

Tekken 5 - Hwoarang

Fullmetal Alchemist brotherhood - Edward Elric :3 (ai että rakastan tätä versiota)

Tekken  - Jin Kazama 

You Will hear a part of my life~

Mulle tuli sellanen fiilis nyt että on aika. Mulla oli siis lokakuussa khrm.. erikoispostaus äänestys jossa eniten ääni sai "taustanipostaus". mun oli tarkotus kirjoittaa se aikoja sitten, mut kipeiden asioiden käsittely ei oo oikee mun juttu. Pohjustan tässä siis sitä että luin tuossa äsken erään kaverini postauksen josta jäin itse miettimään, mikä on koti? Mulla ei oo kokemusta rakastavasta perheestä eikä siitä turvallisesta kodista. Tästä sitten äsken lähti halu kirjotittaa nyt se erikoispostaus, Eli here we go~

Koska taustassa puhutaan aika pitkälti koko historiasta niin mennään ihan alkuun. Pyrin kirjoittamaan kaiken kuten asiat ovat täysin oleet, jättämättä mitään pois tosin on jotain asioita mitä en halua kaikille jakoon joten ne on skipattu suoraan pois.. Tästä tulee vaikeeta mut katotaan.

Eli siis, oon syntyny 27.10.(heiheivuosiluku) Lappeenrannan keskussairaalassa. Tietenkin on täysin loogista ettei ihminen paljoa ihan lapsuudestaan muista mut otan tässä jo huomioon et tosiaan, mulla on todella huono kaukomuisti. Yli puolet elämästäni on tosiaan sumun peittämää. Kumminkin, asuttiin punaisessa tiilitalossa keskellä Partalan peltoja meidän muorin, ukon ja kahden veljen kanssa. Meitä oli neljä lasta alun alkaen, mutta meidän perheen ikuinen tabu josta ainoa puhuja olen minä on se karu fakta että 15min miun jälkeen syntyi Antti, kuolleena. Kukaan ei oikeastaan saanu koskaan selville miksi kävi miten kävi mut näin vain oli. 

Mistä huomaa ettei meidän muori halunnut käsitellä faktaa että se menetti lapsen? Antti, miun pieni kaksoisveljeni on haudattu meidän sukuhautaan, mutta sen nimeä ei löydy kivestä ja ainakin mein ukon mukaan hautajaisia ei järjestetty koskaan. 

Sanottaanko näin että mun ensimmäiset muistikuvat alkaa siitä kun tutustuin ensimmäiseen kaveriini, Ne oli niitä vuosia ku vietettiin lapissa paljon aikaa. Meidän levi mökin toisen puoliskon perheellä oli miuta vuoden vanhempi poika, sama henkilö jonka kanssa kasvoin koko lapsuuteni, Tommi oli miun pisin ja ensimmäisen kaveri. Samoja aikoja leikin myös hänen serkun Maken kanssa. Niinä aikoina ku ei oltu lapissa nii vietetiin oikeesti aikaa tiiviisti veljieni kanssa aikaa. 
Ala-aste ajoista en muista paljoakaan. Sen verran kyl et, yleensä aina kun jotain tapahtu nii miuta syytettiin. kaikki oli aina miun vika, kuten se on edelleen. Lopulta sit siirryin viidennelle luokalle pienist piireistä isompaan kouluun keskustaan. Kuviteltiin aluks että päätös vaihtaa oli hyvä ehkä se ei ollukkaan. Nimittäin miuta alettiin aika nopeesti kiusaa sit siks koska olin erilainen. Tollanen ristiinkasvatettu maalaisjuntti. Jaksoin sitä kuudennenluokan jouluun asti koska miulla oli kaveri joka ymmärs. Sit se joutu vakavan masennuksen takia osastolle ja mie jäin yksin. Muistain vieläkin sillo keväällä miten jouduin oikeesti puhutteluun ja jälkkään koska olin alottanu tappelun. 
Miulla oli vaan lopulta menny hermot ja oli vetäny yhtä mein luokkalaista turpaan, se loppu siihen että havahduin että sen toisen kädet on tosiaan mun kurkulla enkä saa happea. ja sehän oli kokonaan siis mun vika, ei kenenkään muuun. sain mitä ansaitsin.

Sit seiskalla se alko tosiaan pahenemaan henkisen lisäks fyysiseks kiusaamikseks. Muistan jotenkin vielä kirkkaasti sen ku vajosin pahimpaan masennus kauteeni, kuin ilkeeltä se tuntuu nyt sanoa niin en voi unohtaa sitä ensimmäistä kertaa miltä kylmä puukko tuntu iholla... Lopulta sit kaiken huipentumana se selvis mein äitille, ja syy oli tietenkin miun. Mitäs en osannu pitää puoliani ja mitäs olin "erilainen". Sitten miuta puukotettiin. Onnistuin yllättävän hyvin peittämään sen eikä mein porukat tiedä siitä vieläkään. Koulussa noille viitattiin kintaalla, eihän meillä. Ei, vaan se oli se masentunut erilainen lapsi joka puukotti itseään. Vasemman lapaluun viereen kyllä, varmasti mulla taipuu käsi sinne -.-

No mutta kumminkin, onnistuin koulun kuraattorin kautta saamaan siirron pois. Alotin helmikuussa sit mein lähi yläasteella, mein luokka oli yhdistetty. Miut luonnollisesti laitettiin sille luokalle joka sisäls miun 1-4lk luokan ja sen lisäks mustolan ja nuijamaan saman ikäset. 

Muistan vieläkin ku astuin siihen luokkaan, päätin että nyt se ei alkais taas. Ujuttauduin massaan ja olin kuten muut. Meitä oli kuuden hengen porukka missä hengattiin. Siitä huolimatta se alko uudestaan. 

Muistaakseni se oli kans jotain sitä helmi/maaliskuu vaihetta ku aloin seurustella ensimmäisen kerran. Toden Totta, jotenkin Make oli jaksanu jauhaa sen oletettavuudesta aina, miks miuta nyt huvittaa se että taitaa kertoa aika paljon miusta että Tommi oli varmaan yksi umpihomoimpia ihmisiä jota tunsin ja silti oltiin yhdessä.... melkeen vuosi. Se oli yksi syy miksi miun vanha porukka kääntyä mua vastaan. lopulta miut eristettiin porukasta ja olin lappeenrannassa täysin yksin. On se jännä miten en enää alistuis siihen mitä sillon tein, mie nimittäin yrittäessäni päästä takas porukkaan salasin suhteeni. Siitä huolimatta rakkaus saa ihmisen tekemään outoja asioita. Kun koulut loppu seiskan kevätjuhlassa, tilanne oli liian paha eikä siihen ollu paluuta. 

 Sit ne vakavimmat ongelmat alko kotona. Mut heitettiin pihalle, sain huudot päin naamaa että miksi se oli Antti joka kuoli eikä minä. Asuin reilun kuukauden vähän missä sattuu. Suurimman osan kesää olin sen ajan pelastajani kanssa. Olin alotanu huhtikuussa "työt" erään mein lähellä asuvan pariskunnan tallilla. Sarppa ja Pentti oli ne jotka pelasti miut sinä kesänä, Olin niillä suurimman osan hoitamassa hevosia ja sitä vastaan sain asua niillä. nyt ku mietin nii se olin lähin paikka "kotia" mitä miulla on ikinä ollu. Sarianna oli miulle ku isosiskon ja läheisen ystävän välimuoto ja tosiaan vietetiin aikaa myös hevosmaailman ulkopuolella. hah, 8-vuotta ei silloin ollu myöskään mikään ongelma. Sarianna oli myös eka ihminen joka hyväksyi Tommin sellaisenaan kuin se oli. Nyttemmin en oo kuullu viime kesän jälkeen Sariannasta mitään.. Sit sossut otti yhteyttä mei muorii. Ne oli saanu kuulla miun enon kautta että olin poissa kotoa ja miut oli otettava takaisin. Se oli joskus heinäkuun lopussa, sittemmin aloin pelkäämään koulun alkua. En halunnu palata.

Mut silloin sain sen yhden kommentin mein teatteri porukan yheltä tyypiltä joka oli mein luokalla "kuules sulla on myös mut, ja Samuli!" Vietin suurimman osan kasia sit Hennan kanssa, Hennan kautta sit tutustuin myös nähin vuotta nuorempiin meidän kanssa samassa koulussa oleviin nuijamaalaisiin. joihin liittyi myös ihminen jonka kanssa olin kans ollu hyvissä väleissä lapsena. Nimittäin pikkuserkkuni Jossu.

Muistan kans sen että Henna oli miun tukena ku Tommi muutti perheensä kanssa takaisin Ruotsiin mistä sen perhe oli alunperin kotoisin. Lopulta sit ei nähty kuukausiin ja asiat alko menee meillä aika päin mäntyä. En ois jaksanu sitä, sit tapahtui se kaamea asia huhtikuun alussa. Make soitti miulla yks torstai ääni paksuna ja särkyvänä. Tommi oli joutunu leikkaukseen eikä se ollu selvinny. 

Mie sorruin, en oo ollu ikinä niin pahassa jamassa ku sillon. Olin niin pohjalla ku ihminen vaan voi olla. Lopulta sit en tiiä mitä kävi mut ne joiden kanssa olin kasilla ollu eniten, hävis vähän miun ympäriltä. Aloin olee koko ajan enemmän tulevien ystävieni kanssa. Olin porukassa jossa ne ei tienny mitä miun sisällä tapahtu, mut silti ne oli jotenkin tukena.

Ihan toukokuun lopussa olin alkanu käsittelee asioita ja olin ehkä vähän paremmalla suunnalla. En kyl mitenkään nousemassa  vielä. Jotenkin jännä että on tilanne varmaan minkä muistan aina, koska se oli meidän ensimmäinen puheenaihe. Olin ollu tallilla ku Hilma (Sarpan suomehevonen) potkas miuta ku olin hakemassa omaa poniani laitumelta. 

Myöhemmin illalla irc-galleriassa. miulle melkeen vieras ihminen tuli puhumaan miulle. Sinä iltana Nea astui kunnolla miun elämään. Viikko ennen kevätjuhlaa alettiin olee oikeesti kavereita. On jotenki jännä muistaa edelleen miten Nea tokas miulle "tuntuu typerältä etten nää sua huomenna. Ehti jo tottua että nähään joka päivä".

Ennenku huomasinkaan niin kesäki oli ohi. Vietin oikeesti melkeen joka päivä aikaa Nean kanssa, alettiin jakaa toisillemme enemmän ku olin ikinä jakanu kenellekkään. Tai. Tommia lukuunottamatta. Nean seura sai miut unohtaamaan sen aukon minkä Tommin kuolema jätti. Silti yhä silloin ku olin yksin nii itkin itseni uneen miettien että miks en vois olla kuollut. Olla taivaissa Antin ja Tommin kanssa. Mut tosiaan, ennen juhannusta oli ripari jossa oltiin Hennan kanssa. Tutustuttiin ihan huipputyyppeihin ja vietetiin oikeesti hyvää aikaa. Mut sit tuli se päivä ku mulle soitettiin noin leirin puolesta välistä tuntemattomalla numerolla. Linjan toisessa päässä oli Joanna, Maken tyttöystävä. Itkun seastan en erottanu muuta ku et Make on kuollu ja Ville joutunu sairaalaan. Myöhemmin selvis et Ville oli aineissa menny pelleilee ku Make oli ollu rassaa auto. Bensatankki oli räjähtäny. 

Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ku mie itkin julkisesti. Miulle iski sen puhelun jälkeen todella ontto fiilis, muistan vaan etäisesti miten kävelin tuosan toiselle puolen mis Henna oli pelaa pingistä Miron ja Topiaksen kanssa. Muistan vaan ku Henna kysy et mitä on tapahtunu. Riitti et sanoin "Make on kuollu" enkä voinu enää estää itteeni. Se oli tosiaan yks elämäni kauheimpia iltoja. 

Mut kumminki, sit alko koulu. Olin luullu kesällä edenneeni oman tilani kanssa mut se oli vaan pahentunu.. Aloin turvautuu teatteriin mut siitä ei seurannu mitään hyvä, huomasin vaan miten olin jääny sielläkin yksin. Todellinen rikki ja rakastettu. 

Niihin aikoihin kans mein perheessä oli asiat todella huonosti. Olin alkanu erkaantumaan veljistäni, mein ukon syrjähyppy paljastu ja muori oli päättäny "suoristaa nuorimmaisen". 

Jos totta puhutaan niin sillon ajattelin että millään ei oo väliä. Hoidin miulle kuuluvat tehtävät ja koulun ohella myös työt. Ehkä pienet hyvät asiat miun elämässä silloin oli Nea, Melody ja mein pien kouluporukka.

Jotenkin vaan ne sai miut ajattelmaan muuta. Koulussa huomas että Nean kohdalla olin löytäny elämääni ihmisen joka hyväksy miut täysin, ja oli miun tukena. Sen lisäks jotenkin tuntu et kaikki elämässä unohtu ku olin jätkien kanssa. Jauhettiin Anttonin kanssa välillä narutosta ja cossaamisesta. Muutoinkin, tuntu et parempi puheen aihe oli miettiä tosiaan presidentin vaaleja tai muistella "oi miten pentuna pelatiin Slytä". Antton, Iiro, Roope ja Lassi pelastivat miun perukoulu ajan tosiaan. Vaikka heitettiin paskaa läppää toisistamme ja välillä se jopa kirpas niin silti hyväksyttiin toisemme sellasena ku oltiin. Paras porukka ikinä. 

Meillä oli jo sillon kesällä alkanu jotain juttuu Nean kanssa, mut sit alettiin seurustella maaliskuussa 2013. 

Eihä meilläkään aina mitään helppoa ollu mut tehtiin parhaamme. Huhtikuussa yhen viikonlopun aikana sit tutustuin paremmin Nean kavereihin joista tuli kans osa miun elämää. Jo pelkän ajomatkan stadiin aikana Pavusta tuli miun "velisuoli". Meillä oli paljon yhteistä ja tosiaan meistä tuli hyviä kavereita. Vietettiinkin aikaa ku naiset lähti sovittaa vaatteita nii harhailtii Pavun kaa ympäri sitä keskusaluetta ja kierreltiin, viettäen sitä "miesten aikaa" ja sittemmin myös lauantai iltana Annyeong partyilla. "Hei kattokaa mun syöpäkäärylettä"

Tosin jo sillon miuta kalvo ajatus kaiken kaatumisesta. Yhteishaku oli tehty aikoja sitten ja odotettiin kesäkuussa tulvia tuloksia. Saisin tietää että jatkaisinko matkaani tuntemattomaan eli Mikkeliin. 

Tulokset tuli ja kaiketi se on aika selvää että pääsin paukkulaan?

Kesää tuli sit vietettyä monenlaisissa merkeissä ja otettin kans lopussa Annyt uusiks. Sit tultiinkin koulun alkuun ja mie suuntasin kohti Mikkeliä. Näihin aikoihin miun ja Nean tilanne alko kärjistyy. Mie yritin, Nea yritti. Mut mikään ei auttanu. Mie en halunnu satuttaa sitä enää. Koulua oli menny kolme viikkoa kunnes myö erottiin. Sen jälkeiset viikon oli jos suoraan sanon niin täyttä helvettiä.  

Kumminkin, huomsin viikoilla viihtyväni Mikkelissä ja viikonloput oli täyttä helvettiä olla Lappeenrannassa. Siinä ohella tuli sit aloitettua teatteri uusiks. Mentiin alunperin sinne Ellin, Suvin ja Tuulin kanssa. Aluks Suvi lopetti ku se menin sen TOPin kaa päällekkäin ja sit lopetti Tuuli koska sitä ei vaan huvittanu. Myö ollaan jatkettu edelleen Ellin kaa ja jatketaan yhä. Jos totta puhutaan niin silloin miuta ei oikeestaan kiinnostanu se teatteri yhtään, jatkoin vaan koska Elli ei halunnu jäädä yksin. Sit lokakuun lopussa oli syysloma. Koko loman vietin muorin vahvistaessa mun huonoa itsetuntoa ja miettien et jaksaako palata kouluun, sillon mietin lopettamista tosiaan. Syysloman jälkeen meillä oli heti sillon viikonloppuna la sekä su teatteriharkat (6h per päivä) ja tutustuttiin teatterilaisiin paremmin. Meistä tais sillon tulla yhtenäisempi porukka. Sillä samaisella viikolla tutustuin myös Krisuun paremmin. 

Jos totta puhutaan se viikonloppu muutti paljon. Yhtäkkiä havahduin et olin saanu hyviä ystäviä opistolta ja teatterista. Sitten onki tää marraskuu ja alku joulukuuta.Turha niistä sen enempää.

Tämä kaikki on siis johtanu tähän päivään, tähän Santtuun joka nyt istuu Suomen Nuoriso-opiston asuntolan huoneessaan kirjoittamassa postausta blogiinsa.

Oikeesti tää postaus on todella sekava! jotenka. Toi on aika pääpiirteisesti selostettu, mut hei kommentilla kiitos. Haluun tietää lukiko kukaan tätä oikeesti loppuun?

 Tätä ei ollu helppo kirjottaa mut laitan nyt uutta kyselyä peliin, eli eri aiheita mitä tästä nous niin mistä kirjotan tarkemmin. 

Eikä tän postauksen kirjoittamiseen ees menny ku melkeen kaks tuntia! :D 

KOMMENTTEJA !! Ja kaikki vastaamaan kyselyyn. See ya!

Sayõnara!

Santtu kuittaa~

ps.älkää kysykö mistä mut siis tajusin että tasan tarkkaan kolme ihmistä on nukkunu miun vieressä pienessä sängyssä niin etten oo ahdistunu siitä. tai no, ne on ne kolme ihmistä jotka on ainoat jotka on ees ikinä nukkunu miun kaa samassa sängyssä o.O kaks ekaa taitaa olla helposti pääteltävissä mutta kolmannesta sanon vaan sen että henkilö itse varmaan tunnistaa itsensä. 

Oon ollu aina sellanen ihminen etten helposti päästä ihmisiä lähelleni, meinaan siis fyysisesti, traumojen takia. Mut miulla on tää ongelma, kun kerran päästän jonkun ihmisen lähelle nii miun on tosi vaikea päästää sitä pois. tai no siis, se koskee todella paljon. Ensimmäisen ihmisen "päästäminen" koskee yhä todella paljon, mutia kahta en oo päästäny pois. Tokasta onki ollu jo paljon juttua mut kolmannen jätän selittämättä. En alota siitä aiheesta koska muuten tää postaus ei loppuis ikinä :o 

Okeei, nyt. Moro!

pps. ja joo tosiaan tää teksti on kans siks tosi sekava koska blogger kettuile koko aja -.-