Autiotalo haaste ja jokamaunrakeita

Viime viikonlopulta tulossa vielä ihan perjantain sekoiluvideo mut alotetaan näillä "haasteilla"
Nea oli siis täällä viikonlopun ja testattiin läpi Kaverini lontoosta tuomat jokamaunrakeet ja sit käytiin tsekkaa yks Mikkelin autiotalo.

Että sellasta. Eihän tän postauksen kokonaiseen kirjottamiseen menny ku kolme päivää :D Vähän kesti latailla noita videoita

Once again, I Can't return to those memories~

Neutraali. sillä vois kai kuvata nyt tätä tunnetta. Sain eilen kuulla että pääsen muuttamaan viimein pois opistolta ihan omaan käppään tossa maaliskuun ekana päivänä! Fiilis on siltä osin katossa, vähän tosin surettaa koska jätän samalla nää ihanat ihmiset täältä, mut kyllähän myö vielä toistemme naamoja tuijotetaan koulussa, nii nou hätä :) Sain siis asunnon tosta MOAS 14 kerrostalosta, 2km koululta ja ihan Launialan alakoulun läheltä. Nyt vielä sormet ristiin että pääsen sinne TOPpii nii ei oo pitkä matka :D Sen lisäks sit ku mei muori on lähdössä viikoks jonnekki (iha ku tietäsin minne, mut juhlistaa kaverinsa 50vuotisia) nii se tuoki Acun mun luo siks aikaa. Ollu vähä itsensä syyttelyä tässä ku en oo Lappeenrannassa käyny ja koira raukka on kuulemma miuta kovasti odotellu. Noh, se pääsee sitten Mikkelin uusien hajujen maailman pian!




Nyt tuli kans varmistettua että suunattaan, millä porukalla? ainaki joidenki kanssa 22.-24.2 Lappeenrantaan viettämään hiihtoloman alkua, muutoin vietän sitten viikon keräten kamojani Lappeenrannassa (kolmesta vitun paikasta, Mutsilta, Faijan uudesta kämpästä ja sit lapsuudenkodistani) ja haetaan avaimet, kirjotetaan soppari jne. 1pv muutto ja lomahan oliki jo siinä. Ens viikko sit menee varmaan siinä ku selvitän sitä TOP-asiaa ja vähän siistin huonettani nii ei tarvii sit kaikkea siivota muuttaessa kerralla. Pitää kumminki tehä täst asuntolahuoneesta se luovutussiivous :/

Pari viimeistä päivää on menny siinä, ku oon vetäny särkylääkkeitä, selkä kettuilee taas ja käyny tallilla. Huomenna vietän sit sen täydellisen en tee mitään päivän. aion oikeesti vaan maata sängyssä, kattoo animea ja olla miettimättä ens viikkoa. Meillä on nimittäin edessä ihan pirusti tenttejä. tai siis ettiikka, psykologia, yrittäjyys ja oisko ollu viel jotain muuta ja sit niitten lisäks tiistaina esitys.

Kuuntelen tässä randomilla jotain oikeesti vanhaa soittolistaa. tai kuuntelin, nyt kuuntelen Jukka Pojan "älä tyri nyt" biiisiä toistolla. En voi sanoa ku et tuo muistoja mieleen. Muistan oikeesti sen ku kuuntelin sitä aikoinaan toistolla kotona ihan vaan siks koska mei ukko vihaa Jukka Poikaa. Osittain kans popitin sitä koska ne lyriikat on miulle aika no, en tiiä "henkilökohtaiset". Se oli just sitä aikaa, just enne mei porukoitten eroa, sitä aikaa ku valinnan teko läheni, jäädä vai lähteä? Kai olin sillo viel aika pahasti masentunu nii no, sitä se on. Mut en tiiä, musiikki on miulle ollu aina tärkeää.
Se oliki aika pitkän pohdinnan tulos ku mein piti valita joku itselle tärkeä runo tai kappale äikän tunnille, esittää se ja kertoa syy että miks just se. Kävin mielessäni varmaan miljoona biisiä,
Jukka Poika - Älä tyri nyt
Haloo Helsinki - Avautumisraita & Lähtövalmiina
The Script - Six Degrees Of Separation
The GazettE - Burial Applicant
(ex) Kagrra, - Sakura Zukiyo & Utakata
Isshi - Shirakuen (KATTOKAA TOI VIDEO, Rip. Isshi)

Jukka Poika sai jo selityksensä mut sit muista voin sanoa lyhyesti. Haloo Helsinki on silleen miulle tuttu pitkältä ajalta koska se lukeutuu mein muorin suosikkeihin. Tutustuttiin sit viime kesän kuressaaren reisulla Nean kanssa varsin hyvin tähän niitten uusimpaan levyyn, avautumisraita siks koska sen lyriikat on vaan jotain. en tiiä, siinä on muutama sellanen kohta mikä on ollu aika osuva, esimerkiks siinä parin ootteeseen mainitaan tuo "bussimatka 110km" samaa matkaa oon nyt monesti kulkenu Lappeenranta-Mikkeli väliä. Lähtövalmiina siks, että kolme päivää siitä ku palattiin Virosta viime kesänä, olin Piiluvan leirillä isosena ku mei ukko soitti viimeisenä aamuna että mummi on kuollu viime yönä. Se tiedettiin että sillä ei oo pitkään enää aikaa, mei mummilla oli siis alzheimer, mut se jätti miulle silti tyhjän kohdan sydämeen. Vaikka en oo koskaan puhunu kunnolla mei mummin kanssa (se menetti sen kyvyn jo kauan enne ku olin syntyny) nii silti yks niistä harvoista asioista mitä muistan lapsuudestani oli mei mummin leveä hymy ja se miten vaikka ilman puhekykyä se nauro vielä pitkään.
Six Degrees of Separation oli se biisi minkä lopulta valitsin. Jossain määrin ehkä se kuvastaa sitä mitä ihminen, minä myöskin käy läpi kun parisuhde loppuu. Mut muutenkin, muistan kans sillo ku ekoja kertoja kuulin tän nii se oli samaa aikaa ku lopulta tuli varmennus että Juuson lumeen sammuminen ja lopulta kuoleminen ei ollu vahinko vaan se oli tehny sen tarkoituksella. Joten tällä biisi oli kaks merkitystä miulle.
Aah miu all time favourite, Burial Applicant. Yksinkertaisesti, lyriikat kertoo tarinaa lapsesta jonka vanhemmat vaikka ne kasvatti sen ja huolehti siitä, nii eivät rakastaneet sitä. Tarina etenee yksinkertaisesti niin että ikinä saamatta rakkautta tää lapsi lopulta sit saatuaan isältään synttärilahjaks haulikon nii tappaa ne sen vanhemmat ja hautaa ne. En kai voi sanoa ku et loppukohtausta lukuunottamatta pystyn hyvin oman perhetaustani takia ymmärtämään mitä Ruki on hakenu Burial Applicantin lyriikoilla.
Sit on Kagrra ja Isshi, nää kaks voi niputtaa siks yhteen koska Isshi oli Kagrra,n vocalisti enneku ne hajos. Mut nii, Sakura Zukiyo on vähä Burial Applicantin vastakohta, tässä "tarina" kertoo siitä miten lapsi katuu sitä vanhemmalla iällä ettei ikinä ollu kunnon lapsi vanhemmilleen, kertonu miten rakasti niitä ja oli onnellinen siinä perheessä. Tai tarkalleen se kertoo surullista tarinaa siitä miten sen huomas liian myöhään, tajus sen entisen onnellisuuden vasta silloin kun ne sen vanhemmat oli jo kuollu.
Utakatan lyriikoita en silleen vedä tähän, ne on kauniit, surulliset ja osuvat. Mut syy miks se biisi on mulle tärkee on se että Utakata oli ensimmäinen J-Rock biisi minkä kuulin sillo viis vuotta sitte ku aloin kuuntelemaan tätä genreä. Kagrra, ja erityisesti utakata oli sillo ne ensimmäiset joten se on jääny vielä tähänki
päivään.

Siis jos joku ei tajunnu nii, TÄTÄ miestä.
oi että, miksen voi näyttää yhtä hyvältä! :/
RIP. Isshi

Shirakuen..! Voi että, rakastan tätä biisiä, rakastan tätä miestä! Kai sen voi sanoa niin että Kagrra,n hajottua olin nii onnellinen siitä että miun suuri idoli ja se ihminen jota nuorempana katsoin jumaloiden ylöspäin jatkoi musabisnestä. Isshi jatko siis soolouralle (shiki-project) ja Shirakuen oli valitettavasti ainoa biisi jonka se julkas. Sanat on kauniit mut en haluu siiteerata niitä sen enempää (kvg), kuuntelin kans Shirakuenia toistolla kuukausia sillo ku julkistettiin että Isshi on kuollu. Oikeesti, Isshi on ollu varmaan ainoa muusikko tai julkkis jonka kuolema järkytti miut, ainoa miun ihannoinnin kohde jonka kuolema surettaa miuta edelleen. Isshi oli miulle tosiaan muuki kun vaa musiikillinen esikuva, se oli kaikki mitä haluaisin itse olla "aikuisena".

Ihme hehkutus tossa lopussa :D Mut kumminki, tulipa tähänkin postaukeen taas mittaa. Taidanpa tästä lähteä nukkumaan ! vähän väsyttää :3

Sayõnara!
Santtu kuittaa~
ps. jos ette siis tajunnu, nii biisejen nimissä on linkit. käykää kuuntelee :)

Life is just begun, now I've gotta throw it all away~

Taas naapurista riita kantautuu

papereistaan Tiina jälleen luopuu

lueta ei, rauhassa ei

tänä yönä ainakaan

Siitä on aikaa ku oon tällä periaattelaa postausta kirjottanu nii otetaana näin.

Huhhuh, viime yö oli täyttä tuskaa. Vanhat uniongelmat painaa taas päälle ja unta ei meinaa saada kun miljoona asiaa painaa mieltä. Viime "yönä" jouduin kans käydä tossa solukeittiön puolella ärähtämässä Haskalle ja yhelle toiselle että olisivat viimein hiljaa... 

Oli aika positiivista, ku aamun opistokokouksessa yks toinenki otti puheeks sen että tosiaan täällä asuu muitakin ja että hiljaisuus tosiaan on klo 22. Ja joo, Anteeksi annettu. Haska teki miehen työn ja pyys tänään anteeks eilistä ja lupas ettei toistu. Toki se ny vähä on ulalla näistä uusista säännöist jotka tuli sen väliaikaisen erotuksen aikaan. että sellasta.

Odotan yhä innolla et millon MOAS saa mulle sen kämpän järkättyä, viihyn opistolla kavereiden kanssa, mut kaipaan sitä kunnon rauhaa. Omaa kotia, paikkaa jossa voin vaikka hillua boksereissa ympäriinsä, seriously... En harrasta sitä kyl muutenkaan :D mut kumminkin, paikkaa jota kutsua kodiksi.

Kesken toukokuisen siivouspäivän

sai puhelimeen viestin äidiltään

isä muutti pois, muutti tänään pois

koita niitä ymmärtää

Ja lähtee ulos lämpimään

Kylmään* Joo, eilen tuli harkkoihi puhelu Atelta että ukko on viimein siirtäny kaikki tavaransa ja miu kamat on siirretty pikku huoneeseen jonka saan viel pitää veljieni talossa. Hauskaha se oli kuulla et jes, mun kaikki julisteet ja piirokset mitä olin seinlle vuosien mittaan keränny nii oli revitty alas ja poltettu. Hei kiitti oikeesti. No okei, osan olisin kyl halunnu itelleni mut ei sit. 

Ehkä tää on hyvä, kaksoset teki sen mitä en ite vuosiin ois voinu, it's the new beginning. Poistivat sen historian mitä en välttämättä kaipaa.

Löysin kuvan yhestä niistä töhöistä minkä olin
seinälle laittanu

Mitä silmät ei nää

sen sydän ymmärtää

totuutta etsii kestävää

Ehkä tänään, ehkä tänään

tähän kaikkeen vaivaan

Mitä silmät ei nää

sen sydän ymmärtää

jossakin kaipaus hellittää

Ehkä tänään, ehkä tänään

joku löytää taivaan

Toissa kesänä, nuotio ja vaahtokarkkeja~

Oon ehkä viimein alkanu pääsemään aloilleni, päästämään irti siitä vanhasta. en meinaa kokonaan. Mut jos totta puhutaan nii erosta huolimatta mietin vielä kuukausia että "entä jos?" Jos voisinkin muuttaa itseni ja tehdä hänet onnelliseksi. Olla se poikaystävä joka olin vielä kesällä. Saada kaiken sen takaisin? Hän kumminkin oli toinen ihminen mun elämässä joka teki musta onnellisen. Mut sit mietin, entä jos mikään ei ookkaan toisin? Musta ei vaan oo siihen, en kykene tekemään jotain toista täysin onneliseksi, mokaan ja morkkaan itteäni pitkään satuttaen samalla toista. En vaan haluu sitä, tieto siitä että joku kärsii mun takia on rikki repivää. 

Mutta onko mulla yhä mahdollisuus? Tehdä sut onneliseksi, ees kaverina. Sanoin asioita täysin rakkaudesta mut nyt sanon etten ota niitä sanoja takaisin vaan aion yhä seistä niiden takana.

Annathan mun yhä auttaa?

Äiti katsoo kuinka vuoteessaan

poika ei tahtois nukahtaa

vilpittömin silmin vuosien toive

rakkaintaan tutkii

Äidin rakkaus? Mitä se on? Mein muori osoitti ensimmäiset äitiyden merkkinsä vuosiin viime elokuussa, ku muutin pois. Silti se puhuu että pitäis mennä kotiin ja kauppaa samalla että lähtisin vuodeksi ruotsiin vaihtoon. Joka kerta mietin että kuka sä oot ? Onks se oikeesti se ihminen joka kasvatti mut, parjaa samalla ettei halunnut nuorimmastaan tälläistä. Onks se tosiaan sama tyyppi joka alko vihaamaan Hettuloita ku aloin seurustella Tommin kanssa, sama tyyppi joka vuosia faijan syrjähypystä huolimatta yritti pitää täydellisen perheen imagoa ja sama ihminen joka yritti saada mut kuukausia jättämään Nean ku suhde paljastu ja nyt väittää miten iloinen oli uutena vuotena ku kokkas sen kaa yhessä.

Onko se äidillistä hakkua jokaista pientä asiaa mitä lapses tekee? 

Helpompaa tää kaikki olla vois

jos meitä vielä kaksi täällä ois

jakamassa kaiken, kokemassa ihmeen

joka laajaan maailmaan

pian nousee kehdostaan

Mitä silmät ei nää...

Tähän en halua kommentoida mitään, sanon vaan että kaipaan mun vanhoja kavereita, kaipaan mun veljeä. Tai veljeä joka ei koskaan selvinny edes tähän maailmaan elossa. Suunnitellaan teatteri porukan kesken Leville lähtöä hiihtolomalla ja yritän koota itseni ennen sitä. Viimeeks oon käyny siellä viel ku kaverit oli elossa. Pelkään että jos mun uudet kaverit näkee sen murtuneen puolen minkä vanhat muistot tuo nii menetän neki, ei kukaan mua jaksa muutenkaan.

Humaus niinkuin tuulispää

jostain saapuu yllättää

ja sen sanattoman kaipuun

se hellästi tyynnyttää

Seison kai huterasti omilla jaloillani, täytän päiväni opiskelun ohella tuijottamalla pää tyhjänä animea ja nytki vietän kaikki illat teattein parissa. Tätä mun elämä nyt on, huojumista masennuksen ja ilon välillä. Pelon ja toivon. Mä kaipaisin elämääni jotain pysyvää, edes jonkun joka vois luvata kestävänsä vaik sellasen lupaaminen onki mahdotonta. 

Tällästä tää elämä on mielenaaltoilu häiriön kanssa, häiriötä koko ihminen.

Näihin tunnelmiin, Sayõnara!

Santtu kuittaa~

"New year, New me" Well that's bullshit...

Vuosi 2014 mitä tuokaan tullessaan? Ehkä kaljun Santun? Ei en istu kolmas vaalennus päässä täällä :D musta on vaan niin perhanan hankala väri saada pois. Mutta niin.

Sry ei kuvia, tuli kiire pesee väriä pois :DD

Joulu meni miten meni. Kohokohta oli ehkä se että (outoa kyllä) Muori oli tilannu miulle ne kaks vielä puuttuuvaa BVBn levyä joista set fire to the rain tuli tänään ja we stitch these wounds tulee kai alkuviikosta. :3 ja sit se et joulupäivänä serkkuni Hanna tuli käymään kahvilla :) Hanna oli todella muuttunu kolmen vuoden sisään, viimeeks sil oli suht lyhyet mustat hiukset, lävistyksiä ja se oli aika masentuneen oloinen. Nyt sillä oli pikät punaiset hiukset, lävistykset oli kadonnu ja se oli tosi ilosen olone.

Sit ollaan joulun ja uuden vuoden välissä kaks kertaa meillä pelattu little big planet 2sta ja lbp kartingia Nean ja Oonan kanssa. TORTTUJA PERKELE ja NYT MENI JUHOLLA LEUKA. anteeksi, Juho-Santeri-Matias otti kokoajan turpaansa ku joku löi :( ja sit heiteltiin toisiamme koko ajan.
Uus vuos meni sit lbpn, nean ja ja nii. sillee. totesinpa sit eilen illalla et en osannu enää omaa nimeänikään oikein. Moi miun ei kannata valvoa yli 36h putkeen......
Okei joo vaikka viime yönä nukuin 14tuntia nii ehkä kannattais pitää tää postaus lyhyenä ja mennä aikasee nukkuu.
Pohdin tässä kans että jos raahais ittensä kangaskauppaan pällistelee viel enneku loma loppuu ku ois mahiksia saada jotain cossiakin aikaseks.
Ottaen huomioon että miustahan tulee Mikkeliläinen ensviikolla eli se on aika viralista että muutan pois.

'Selasin btw blogini aika alku postauksia tuossa äsken ja yhtien lyyriikoiden jälkeen aloin huvikseen soittaa Tokio Hotelia toooosi pitkästä aikaa, homo mikä homo? Jotkut aloittaa uuden elämän ja meikä alkaa kuuntelee bändiä jota kuuntelin joskus kaks vuotta sitten? nyt ehkä myönnän sen, se oli jännä tunne ku entinen tyttöystvä kutsuu hintiks ja sen jälkeen toteaa "Jännä miten kutsun sinuu koko ajan homoks ja oon ite seurustellu sun kaa!"
joo moi en taas tiiä mitä tääl tapahtuu D:

okei hiljenen.

Santtu kuittaa, SAYÕNARA! :)~
ps. Tokio Hotel - 1000 Oceans & Crestillion - Unbreakable (yay uus musavideo crestiltä :3)

Tokio Hotel - World behind my walls

It's raining today

The blinds are shut

It's always the same

I tried all the games that they play

But they made me insane

Life on TV

It's random

It means nothing to me

I'm writing down

What I cannot see

Wanna wake up in a dream

[Chorus:]

Oh

They're telling me

It's beautiful

I believe them

But will I ever know

The world behind my wall

Oh

The sun will shine

Like never before

One day I will be

Ready to go

See the world behind my wall

Trains in the sky

Are travelling

Through fragments of time

They're taking me to parts

Of my mind

That no one can find

I'm ready to fall

I'm ready to crawl

On my knees to know it all

I'm ready to heal

I'm ready to feel

[Chorus]

See the world behind my wall

Different look, same soul~

Yritin vlogi päivitystä tehä mut mikään ei auta ku blogger ei hyväksy videota vaikka miten muutan muotoa -.- huoh... mut niin..-

Tajusin just et miten paljon oon muuttunu parin vuoden sisää nii heitän sit pikku selfie postauksen.

Santtu goes different looks~

2011 ja liikkatunnit med Henna

Viiksipäivä :D

Toissa vappu~

random tuulitukka o.O

Rikki ja Rakastettu part. 2
Japani kaksoset~

mikä emo missä?

kesä 2012 ft.Nea

epätoivoinen yritys söpöillä .__.

Ekat rastat

keesi+rastat

olin just saanu lasit~

Eihh.. kuolen nauruun :DD

Porkkana matkalla töihin viime syksynä

Viime talvi

Random toissa syksy

paljon näkyy mut ajokamat
Evette<3

Viime joulu (y) +Pidennykset

Troll, elokuu 2013

Syyskuu 2013

Sasuke-des! Tracon ft. Ero-sennin

random rage perjantai syyslomalla

Syyskuu ja The Gazette :3

Marraskuu 2013

Marraskuu 2013 +leikin peruukilla

Lokakuu 2013 +halloweenlook

Halloween 2013

marraskuu ja maatis-->

Eräs kylmä maanantai liikka tunti

Santtu style nyt

Onko millään vaiheella mitään erityistä kannatusta? let me know :D aika pällin näkönen meno ollu aina välillä
Niin siis, aloin kirjottaa tätä aikoja sitten, mut nyt odottelen et toi video lataantuu. Kävinki tuossa koiran kaa lenkillä ja törmäsin "vanhoihin tuttuihin" otti ernu vähän turpaansa... hehe... joo.. kiva lähtee sinne tanssiaisiin nyt.

You Will hear a part of my life~

Mulle tuli sellanen fiilis nyt että on aika. Mulla oli siis lokakuussa khrm.. erikoispostaus äänestys jossa eniten ääni sai "taustanipostaus". mun oli tarkotus kirjoittaa se aikoja sitten, mut kipeiden asioiden käsittely ei oo oikee mun juttu. Pohjustan tässä siis sitä että luin tuossa äsken erään kaverini postauksen josta jäin itse miettimään, mikä on koti? Mulla ei oo kokemusta rakastavasta perheestä eikä siitä turvallisesta kodista. Tästä sitten äsken lähti halu kirjotittaa nyt se erikoispostaus, Eli here we go~

Koska taustassa puhutaan aika pitkälti koko historiasta niin mennään ihan alkuun. Pyrin kirjoittamaan kaiken kuten asiat ovat täysin oleet, jättämättä mitään pois tosin on jotain asioita mitä en halua kaikille jakoon joten ne on skipattu suoraan pois.. Tästä tulee vaikeeta mut katotaan.

Eli siis, oon syntyny 27.10.(heiheivuosiluku) Lappeenrannan keskussairaalassa. Tietenkin on täysin loogista ettei ihminen paljoa ihan lapsuudestaan muista mut otan tässä jo huomioon et tosiaan, mulla on todella huono kaukomuisti. Yli puolet elämästäni on tosiaan sumun peittämää. Kumminkin, asuttiin punaisessa tiilitalossa keskellä Partalan peltoja meidän muorin, ukon ja kahden veljen kanssa. Meitä oli neljä lasta alun alkaen, mutta meidän perheen ikuinen tabu josta ainoa puhuja olen minä on se karu fakta että 15min miun jälkeen syntyi Antti, kuolleena. Kukaan ei oikeastaan saanu koskaan selville miksi kävi miten kävi mut näin vain oli. 

Mistä huomaa ettei meidän muori halunnut käsitellä faktaa että se menetti lapsen? Antti, miun pieni kaksoisveljeni on haudattu meidän sukuhautaan, mutta sen nimeä ei löydy kivestä ja ainakin mein ukon mukaan hautajaisia ei järjestetty koskaan. 

Sanottaanko näin että mun ensimmäiset muistikuvat alkaa siitä kun tutustuin ensimmäiseen kaveriini, Ne oli niitä vuosia ku vietettiin lapissa paljon aikaa. Meidän levi mökin toisen puoliskon perheellä oli miuta vuoden vanhempi poika, sama henkilö jonka kanssa kasvoin koko lapsuuteni, Tommi oli miun pisin ja ensimmäisen kaveri. Samoja aikoja leikin myös hänen serkun Maken kanssa. Niinä aikoina ku ei oltu lapissa nii vietetiin oikeesti aikaa tiiviisti veljieni kanssa aikaa. 
Ala-aste ajoista en muista paljoakaan. Sen verran kyl et, yleensä aina kun jotain tapahtu nii miuta syytettiin. kaikki oli aina miun vika, kuten se on edelleen. Lopulta sit siirryin viidennelle luokalle pienist piireistä isompaan kouluun keskustaan. Kuviteltiin aluks että päätös vaihtaa oli hyvä ehkä se ei ollukkaan. Nimittäin miuta alettiin aika nopeesti kiusaa sit siks koska olin erilainen. Tollanen ristiinkasvatettu maalaisjuntti. Jaksoin sitä kuudennenluokan jouluun asti koska miulla oli kaveri joka ymmärs. Sit se joutu vakavan masennuksen takia osastolle ja mie jäin yksin. Muistain vieläkin sillo keväällä miten jouduin oikeesti puhutteluun ja jälkkään koska olin alottanu tappelun. 
Miulla oli vaan lopulta menny hermot ja oli vetäny yhtä mein luokkalaista turpaan, se loppu siihen että havahduin että sen toisen kädet on tosiaan mun kurkulla enkä saa happea. ja sehän oli kokonaan siis mun vika, ei kenenkään muuun. sain mitä ansaitsin.

Sit seiskalla se alko tosiaan pahenemaan henkisen lisäks fyysiseks kiusaamikseks. Muistan jotenkin vielä kirkkaasti sen ku vajosin pahimpaan masennus kauteeni, kuin ilkeeltä se tuntuu nyt sanoa niin en voi unohtaa sitä ensimmäistä kertaa miltä kylmä puukko tuntu iholla... Lopulta sit kaiken huipentumana se selvis mein äitille, ja syy oli tietenkin miun. Mitäs en osannu pitää puoliani ja mitäs olin "erilainen". Sitten miuta puukotettiin. Onnistuin yllättävän hyvin peittämään sen eikä mein porukat tiedä siitä vieläkään. Koulussa noille viitattiin kintaalla, eihän meillä. Ei, vaan se oli se masentunut erilainen lapsi joka puukotti itseään. Vasemman lapaluun viereen kyllä, varmasti mulla taipuu käsi sinne -.-

No mutta kumminkin, onnistuin koulun kuraattorin kautta saamaan siirron pois. Alotin helmikuussa sit mein lähi yläasteella, mein luokka oli yhdistetty. Miut luonnollisesti laitettiin sille luokalle joka sisäls miun 1-4lk luokan ja sen lisäks mustolan ja nuijamaan saman ikäset. 

Muistan vieläkin ku astuin siihen luokkaan, päätin että nyt se ei alkais taas. Ujuttauduin massaan ja olin kuten muut. Meitä oli kuuden hengen porukka missä hengattiin. Siitä huolimatta se alko uudestaan. 

Muistaakseni se oli kans jotain sitä helmi/maaliskuu vaihetta ku aloin seurustella ensimmäisen kerran. Toden Totta, jotenkin Make oli jaksanu jauhaa sen oletettavuudesta aina, miks miuta nyt huvittaa se että taitaa kertoa aika paljon miusta että Tommi oli varmaan yksi umpihomoimpia ihmisiä jota tunsin ja silti oltiin yhdessä.... melkeen vuosi. Se oli yksi syy miksi miun vanha porukka kääntyä mua vastaan. lopulta miut eristettiin porukasta ja olin lappeenrannassa täysin yksin. On se jännä miten en enää alistuis siihen mitä sillon tein, mie nimittäin yrittäessäni päästä takas porukkaan salasin suhteeni. Siitä huolimatta rakkaus saa ihmisen tekemään outoja asioita. Kun koulut loppu seiskan kevätjuhlassa, tilanne oli liian paha eikä siihen ollu paluuta. 

 Sit ne vakavimmat ongelmat alko kotona. Mut heitettiin pihalle, sain huudot päin naamaa että miksi se oli Antti joka kuoli eikä minä. Asuin reilun kuukauden vähän missä sattuu. Suurimman osan kesää olin sen ajan pelastajani kanssa. Olin alotanu huhtikuussa "työt" erään mein lähellä asuvan pariskunnan tallilla. Sarppa ja Pentti oli ne jotka pelasti miut sinä kesänä, Olin niillä suurimman osan hoitamassa hevosia ja sitä vastaan sain asua niillä. nyt ku mietin nii se olin lähin paikka "kotia" mitä miulla on ikinä ollu. Sarianna oli miulle ku isosiskon ja läheisen ystävän välimuoto ja tosiaan vietetiin aikaa myös hevosmaailman ulkopuolella. hah, 8-vuotta ei silloin ollu myöskään mikään ongelma. Sarianna oli myös eka ihminen joka hyväksyi Tommin sellaisenaan kuin se oli. Nyttemmin en oo kuullu viime kesän jälkeen Sariannasta mitään.. Sit sossut otti yhteyttä mei muorii. Ne oli saanu kuulla miun enon kautta että olin poissa kotoa ja miut oli otettava takaisin. Se oli joskus heinäkuun lopussa, sittemmin aloin pelkäämään koulun alkua. En halunnu palata.

Mut silloin sain sen yhden kommentin mein teatteri porukan yheltä tyypiltä joka oli mein luokalla "kuules sulla on myös mut, ja Samuli!" Vietin suurimman osan kasia sit Hennan kanssa, Hennan kautta sit tutustuin myös nähin vuotta nuorempiin meidän kanssa samassa koulussa oleviin nuijamaalaisiin. joihin liittyi myös ihminen jonka kanssa olin kans ollu hyvissä väleissä lapsena. Nimittäin pikkuserkkuni Jossu.

Muistan kans sen että Henna oli miun tukena ku Tommi muutti perheensä kanssa takaisin Ruotsiin mistä sen perhe oli alunperin kotoisin. Lopulta sit ei nähty kuukausiin ja asiat alko menee meillä aika päin mäntyä. En ois jaksanu sitä, sit tapahtui se kaamea asia huhtikuun alussa. Make soitti miulla yks torstai ääni paksuna ja särkyvänä. Tommi oli joutunu leikkaukseen eikä se ollu selvinny. 

Mie sorruin, en oo ollu ikinä niin pahassa jamassa ku sillon. Olin niin pohjalla ku ihminen vaan voi olla. Lopulta sit en tiiä mitä kävi mut ne joiden kanssa olin kasilla ollu eniten, hävis vähän miun ympäriltä. Aloin olee koko ajan enemmän tulevien ystävieni kanssa. Olin porukassa jossa ne ei tienny mitä miun sisällä tapahtu, mut silti ne oli jotenkin tukena.

Ihan toukokuun lopussa olin alkanu käsittelee asioita ja olin ehkä vähän paremmalla suunnalla. En kyl mitenkään nousemassa  vielä. Jotenkin jännä että on tilanne varmaan minkä muistan aina, koska se oli meidän ensimmäinen puheenaihe. Olin ollu tallilla ku Hilma (Sarpan suomehevonen) potkas miuta ku olin hakemassa omaa poniani laitumelta. 

Myöhemmin illalla irc-galleriassa. miulle melkeen vieras ihminen tuli puhumaan miulle. Sinä iltana Nea astui kunnolla miun elämään. Viikko ennen kevätjuhlaa alettiin olee oikeesti kavereita. On jotenki jännä muistaa edelleen miten Nea tokas miulle "tuntuu typerältä etten nää sua huomenna. Ehti jo tottua että nähään joka päivä".

Ennenku huomasinkaan niin kesäki oli ohi. Vietin oikeesti melkeen joka päivä aikaa Nean kanssa, alettiin jakaa toisillemme enemmän ku olin ikinä jakanu kenellekkään. Tai. Tommia lukuunottamatta. Nean seura sai miut unohtaamaan sen aukon minkä Tommin kuolema jätti. Silti yhä silloin ku olin yksin nii itkin itseni uneen miettien että miks en vois olla kuollut. Olla taivaissa Antin ja Tommin kanssa. Mut tosiaan, ennen juhannusta oli ripari jossa oltiin Hennan kanssa. Tutustuttiin ihan huipputyyppeihin ja vietetiin oikeesti hyvää aikaa. Mut sit tuli se päivä ku mulle soitettiin noin leirin puolesta välistä tuntemattomalla numerolla. Linjan toisessa päässä oli Joanna, Maken tyttöystävä. Itkun seastan en erottanu muuta ku et Make on kuollu ja Ville joutunu sairaalaan. Myöhemmin selvis et Ville oli aineissa menny pelleilee ku Make oli ollu rassaa auto. Bensatankki oli räjähtäny. 

Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ku mie itkin julkisesti. Miulle iski sen puhelun jälkeen todella ontto fiilis, muistan vaan etäisesti miten kävelin tuosan toiselle puolen mis Henna oli pelaa pingistä Miron ja Topiaksen kanssa. Muistan vaan ku Henna kysy et mitä on tapahtunu. Riitti et sanoin "Make on kuollu" enkä voinu enää estää itteeni. Se oli tosiaan yks elämäni kauheimpia iltoja. 

Mut kumminki, sit alko koulu. Olin luullu kesällä edenneeni oman tilani kanssa mut se oli vaan pahentunu.. Aloin turvautuu teatteriin mut siitä ei seurannu mitään hyvä, huomasin vaan miten olin jääny sielläkin yksin. Todellinen rikki ja rakastettu. 

Niihin aikoihin kans mein perheessä oli asiat todella huonosti. Olin alkanu erkaantumaan veljistäni, mein ukon syrjähyppy paljastu ja muori oli päättäny "suoristaa nuorimmaisen". 

Jos totta puhutaan niin sillon ajattelin että millään ei oo väliä. Hoidin miulle kuuluvat tehtävät ja koulun ohella myös työt. Ehkä pienet hyvät asiat miun elämässä silloin oli Nea, Melody ja mein pien kouluporukka.

Jotenkin vaan ne sai miut ajattelmaan muuta. Koulussa huomas että Nean kohdalla olin löytäny elämääni ihmisen joka hyväksy miut täysin, ja oli miun tukena. Sen lisäks jotenkin tuntu et kaikki elämässä unohtu ku olin jätkien kanssa. Jauhettiin Anttonin kanssa välillä narutosta ja cossaamisesta. Muutoinkin, tuntu et parempi puheen aihe oli miettiä tosiaan presidentin vaaleja tai muistella "oi miten pentuna pelatiin Slytä". Antton, Iiro, Roope ja Lassi pelastivat miun perukoulu ajan tosiaan. Vaikka heitettiin paskaa läppää toisistamme ja välillä se jopa kirpas niin silti hyväksyttiin toisemme sellasena ku oltiin. Paras porukka ikinä. 

Meillä oli jo sillon kesällä alkanu jotain juttuu Nean kanssa, mut sit alettiin seurustella maaliskuussa 2013. 

Eihä meilläkään aina mitään helppoa ollu mut tehtiin parhaamme. Huhtikuussa yhen viikonlopun aikana sit tutustuin paremmin Nean kavereihin joista tuli kans osa miun elämää. Jo pelkän ajomatkan stadiin aikana Pavusta tuli miun "velisuoli". Meillä oli paljon yhteistä ja tosiaan meistä tuli hyviä kavereita. Vietettiinkin aikaa ku naiset lähti sovittaa vaatteita nii harhailtii Pavun kaa ympäri sitä keskusaluetta ja kierreltiin, viettäen sitä "miesten aikaa" ja sittemmin myös lauantai iltana Annyeong partyilla. "Hei kattokaa mun syöpäkäärylettä"

Tosin jo sillon miuta kalvo ajatus kaiken kaatumisesta. Yhteishaku oli tehty aikoja sitten ja odotettiin kesäkuussa tulvia tuloksia. Saisin tietää että jatkaisinko matkaani tuntemattomaan eli Mikkeliin. 

Tulokset tuli ja kaiketi se on aika selvää että pääsin paukkulaan?

Kesää tuli sit vietettyä monenlaisissa merkeissä ja otettin kans lopussa Annyt uusiks. Sit tultiinkin koulun alkuun ja mie suuntasin kohti Mikkeliä. Näihin aikoihin miun ja Nean tilanne alko kärjistyy. Mie yritin, Nea yritti. Mut mikään ei auttanu. Mie en halunnu satuttaa sitä enää. Koulua oli menny kolme viikkoa kunnes myö erottiin. Sen jälkeiset viikon oli jos suoraan sanon niin täyttä helvettiä.  

Kumminkin, huomsin viikoilla viihtyväni Mikkelissä ja viikonloput oli täyttä helvettiä olla Lappeenrannassa. Siinä ohella tuli sit aloitettua teatteri uusiks. Mentiin alunperin sinne Ellin, Suvin ja Tuulin kanssa. Aluks Suvi lopetti ku se menin sen TOPin kaa päällekkäin ja sit lopetti Tuuli koska sitä ei vaan huvittanu. Myö ollaan jatkettu edelleen Ellin kaa ja jatketaan yhä. Jos totta puhutaan niin silloin miuta ei oikeestaan kiinnostanu se teatteri yhtään, jatkoin vaan koska Elli ei halunnu jäädä yksin. Sit lokakuun lopussa oli syysloma. Koko loman vietin muorin vahvistaessa mun huonoa itsetuntoa ja miettien et jaksaako palata kouluun, sillon mietin lopettamista tosiaan. Syysloman jälkeen meillä oli heti sillon viikonloppuna la sekä su teatteriharkat (6h per päivä) ja tutustuttiin teatterilaisiin paremmin. Meistä tais sillon tulla yhtenäisempi porukka. Sillä samaisella viikolla tutustuin myös Krisuun paremmin. 

Jos totta puhutaan se viikonloppu muutti paljon. Yhtäkkiä havahduin et olin saanu hyviä ystäviä opistolta ja teatterista. Sitten onki tää marraskuu ja alku joulukuuta.Turha niistä sen enempää.

Tämä kaikki on siis johtanu tähän päivään, tähän Santtuun joka nyt istuu Suomen Nuoriso-opiston asuntolan huoneessaan kirjoittamassa postausta blogiinsa.

Oikeesti tää postaus on todella sekava! jotenka. Toi on aika pääpiirteisesti selostettu, mut hei kommentilla kiitos. Haluun tietää lukiko kukaan tätä oikeesti loppuun?

 Tätä ei ollu helppo kirjottaa mut laitan nyt uutta kyselyä peliin, eli eri aiheita mitä tästä nous niin mistä kirjotan tarkemmin. 

Eikä tän postauksen kirjoittamiseen ees menny ku melkeen kaks tuntia! :D 

KOMMENTTEJA !! Ja kaikki vastaamaan kyselyyn. See ya!

Sayõnara!

Santtu kuittaa~

ps.älkää kysykö mistä mut siis tajusin että tasan tarkkaan kolme ihmistä on nukkunu miun vieressä pienessä sängyssä niin etten oo ahdistunu siitä. tai no, ne on ne kolme ihmistä jotka on ainoat jotka on ees ikinä nukkunu miun kaa samassa sängyssä o.O kaks ekaa taitaa olla helposti pääteltävissä mutta kolmannesta sanon vaan sen että henkilö itse varmaan tunnistaa itsensä. 

Oon ollu aina sellanen ihminen etten helposti päästä ihmisiä lähelleni, meinaan siis fyysisesti, traumojen takia. Mut miulla on tää ongelma, kun kerran päästän jonkun ihmisen lähelle nii miun on tosi vaikea päästää sitä pois. tai no siis, se koskee todella paljon. Ensimmäisen ihmisen "päästäminen" koskee yhä todella paljon, mutia kahta en oo päästäny pois. Tokasta onki ollu jo paljon juttua mut kolmannen jätän selittämättä. En alota siitä aiheesta koska muuten tää postaus ei loppuis ikinä :o 

Okeei, nyt. Moro!

pps. ja joo tosiaan tää teksti on kans siks tosi sekava koska blogger kettuile koko aja -.-