On ollu tosi rankka viikko.. Kaikki alko torstaina ku kyyditsin yhtä kaveria ympäri vantaata ja tuusulaa ku se itki ja yritti saada parisuhdettaan kuntoon ja kaikkea, sit meni perjantai ja lauantai suht rauhassa ja sunnuntaina tuli mutsi koiran kanssa kylään. aamusta mun imuri meni rikki ja sit pyöittiin ympäriinsä etsien uutta.
Illalla siivotessa unohin ikkunan auki ja utealias nessu sit kiipes siitä ulos ja putos kaikki kolme kerrosta..
Paniikin omaisesti etin sitä ulkoa kaks tuntia enneku löysin sen talon kulmalta lehtikasasta piilosta. Raukka oli iha peloissaan, siinä sitten sain Eean kuskiks ja lähdettiin kiidättää sitä tammiston eläinsairaalaan.
Siellä se tutkittiin tarkkaan läpi ja lopulta rauhotettiin ja röntgenkuvattiin. Selvittiin onneks suurimmaks osas säikähdyksellä, Nessu ei menny shokkiin, ei ollu murtanu luita ja elimet oli kunnossa. Haabat puhdistettiin ja sidottiin ja lähtiessä hoitaja pakkas viel antibiootit, kipulääkkeet ja haavojen sidontatarvikkeet.
Se selviää.
Nessu on ny ollu tosi väsyny tän pari päivää ja onha se ymmärrettävää. Oon vaa nii onnelline et kaikki käänty parhain päin!
Näistä tunnelmista lähden kohta kohti jumboa kerää viimesiä tavaroita chinsu häkkiä varten, niin tosiaan! mulle muuttaa tänään uusi tulokas, Chinchilla uros Zimmer :3
En jaksa tapella tähän kuvia ku alkaa tulee kiire joten seuraavan kertaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ensiapu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ensiapu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 22. maaliskuuta 2016
perjantai 10. lokakuuta 2014
What if you would know that it all ends tonight
And what if you would know that you can't win this fight?
Would you have regrets, someone to miss or
Friends to say goodbye?
Or would you tell the one you love it was
the best time of your life?
Epärealistinen olo. Tuntuu että viime viikkoina kaikki on menny päin mäntyä, mut sit taas on ollu hyviä hetkiä ja sit ollaan menty taas pahemmalla ryminällä sitä kovaa puuta päin. On ollu tosi hyviä hetkiä, on ollu paskoja hetkiä, on ollu koulua, kavereita, seurustelua, peli-iltoja ja random retuilua. Ja tavoilleni uskollisena mukana on ollu myös sairaslomaa, lääketokkuraa, pelkoa ja päivystys-vierailua...
Just nyt on tokkuraisia pelonsekasia ajatuksia kera spotifyn, kissojen ja ihan sairaan pahan avuttomuuden tunteen. Kaikkea pitäis tehdä mut mitään en saa aikaseks. Haluisin vaan nukkua muttei nukuta. Nää on todellisia hetkiä ku haluaisin koiran, lähtisin vaan ulos pitkälle lenkille ja voisin olla ajattelematta näin päätä takovia asioita. Bipolaarinen miten nii??
Ehkä suurin asia tässä on nyt se että oon heittäytyny taas tunteettomaks. En voi sille minkään. Tällänen oon suurimman osan aikaa.
What the hell is wrong with me again!
tai no, en voi sanoa väärin. Oon oikeestaan vähän jopa tyytyväinen tähän kumminkin. Eipähän tarvii pohtia turhia.
Nyt vähän toiseen aiheeseen mut selailin tumbleria postauskuvien toivossa ja törmäsin yhteen tekstiin josta aattelin jakaa tänne osan
Aseksuaalisuus tarkoittaa seksuaalisen vetovoiman puutetta. Aseksuaalinen ihminen voi tuntea romanttista vetovoimaa mihin sukupuoleen tahansa tai ei kehenkään: romanttinen vetovoima on seksuaalisuudesta erillinen asia. Aseksuaali voi harrastaa seksiä tyydyttääkseen seksuaalisen himon eli libidon, mutta useat aseksuaalit eivät halua seksiä lainkaan. Aseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen.
Which translates roughly to:
Asexuality means lack of sexual attraction. Asexual person can experience romantic attraction to any or none of the genders as romantic attraction is separate to sexual attraction. Asexual can have sex to satisfy their sex-drive (libido), but many asexuals do not want sex at all. Asexuality is a sexual orientation.
PÄIVÄN PARAS TUMBLR POSTAUS minkä siis oon tänään nähny, en tiiä millo lie julkastu :D
Oon miettiny ikuisuuden miten tänki asian vois paremmin selittää ja tänään oli se hieno päivä että löysin sen täydellisen lyhyen kuvauksen!
Mutta se siitä tällä kertaa!
Aseksuaali bloggaajanne Santtu kuittaa tältä erää!
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
The End Is Near, But We're Still Standing Here~
Mietin hetken et kerranki elämässä tapahtuu jotain, mut sit ajatelin kumminki et olisin voinu jättää siitä huolimatta eilis illan kokematta... Mutta siis juu.
Ollu ny torstaista asti esityksiä. Kivat fiilikset on ollu ku päässy lavalle kunnolla pitkästä aikaa, tää on just sitä mitä rakastan ja mitä haluun tulevaisuudessa tehdä.
Siitä huolimatta morkaan itteäni koko ajan, kyllähän sitä voi tykätä asiasta mitä tekee, mut ei se kerro ootko hyvä vai et. Miulla menee sanat solmuun ja ku yritän onnistua niissä tanssipätkissä nii näytän kalalta kuivalla maalla. Huoh en tiiä....
Illat oon muutoin viettäny vaa opistolla maaten ja animea kattoen, paitsi eilisen.
Syystä ei oo varmaa mut iltahan meni siinä että kolmelta oli eka esitys, mei muoriki oli sitä kattomassa ja miun teki oikeesti mieli lyödä päätä seinään koska sen näki kunnolla miten se häpes miuta... kuten aina. Ekan ja tokan esityksen välissä oli sit parin tunnin tauko, syötiin, hengattiin ja laitettiin paikat takas kondiksee. Toka esitys alko klo 19.00. Sillo tais alkaa ekat oireet, just enne esitystä miul oli pieniä hengitys ongelmia ja tuntu et silmissä heitti vähä. Kuvittelin sen olevan jotain paniikkikohtauksen alkuoiretta mut varmuutta ei oo. Olin vähän pilvessä viel ku menin lavalle, mut sit ku päästiin mun monologin kohalle nii se vanha draivi tuli takas ja esitys meni lopulta hyvin.
Koska vaihteeks esiinnyttiin ensin nii meillä oli sit nopea 15min aikaa vaihtaa vaatteet, pestä meikit ja kipittää yleisön sekaan kattoo toisen ryhmän esitystä. Joku puol tuntia niitten esityksen alkamisen jälkeen aloin huomata et kaulaa ja korvien takaosia alko kutittaa ja tuntu siltä et korvat alkaa palaa. En sillo viel miettiny muuta ku et "ei hitto, en voi raapia ku koht pitää mennä koko poppoon loppukumarruksiin"
Jossain vaiheessa huomasin sit et käsiä ja kylkiä alko hiljallee kutittaa kans. En sitä sen pahemmin ajatellu, mut sit kummarrusten jälkeen ku mentiin pukkariin keräämää tavaroita nii huomasin valaistuksessa et miun käsivarret oli täynnä ihottumaa ja ne oli muuttunu iha punasiks. Siinä sit parin muun kanssa katottii et ei hitto se on levinny aika laajalle. (huomaa että olin lievässä shokissa jo sillo koska en saa yhtää päähäni et ketä siel enää oli.) Joku lähti sit hakemaa mei ohjaajaa, vähä oli hölmö olo ku Naziaa lähetää ettii ja toisen ryhmän ohjaaja Kati saapuu paikalle. Siinä sit Kati lähti ettimää poistuvan yleisön joukosta sairaanhoitajaa ja sit Naziaki löydettiin.
Miul ei oo paljoo mitää tietoa mitä sit alko tapahtumaan. Muistan sen verran et sain siltä paikalle tulleelta sairaanhoitajalta jonku antihistamiinin ja sit soitettii 112. Jossain vaiheessa jouduin itekki puhuu sinne htäkeskuksee mut en oikee mitää osannu sanoo ku aloin olee jo vähän hysteerine. Siinä sit lopulta ootettiin ambulanssia jota Petra meni tien reunaan vastaan.
Seuraava paniikki tuli siitä että ensihoitajat saapu paikalle ja jouduin sinne ambulanssiin. Ne mittas sydäntä, kuumeen ja verenpaineen ja kyseli kaikenlaista ja lopulta sit päättivät että miut on vietävä päivystykseen. Olin ihan paniikissa ku se ambulanssi lähti liikkeelle. Mut sit kävi jotain, en oo ihan varma tarkalleen mut ku se ensihoitaja totes että miun tiedoissa lukee se lääkärikammo nii siitä tyypistä tuli, en tiiä mut jotenki lämpimämpi. Se yritti rauhottaa miuta ja jutteli niitä näitä ja sit sairaalalle tultaessa se vei miut sinne sisälle ja yritti jopa tarjota niille hoitajille et se tulee miu mukaan, ees siks aikaa et miu ohjaaja ja ne muut tulee paikalle. Ei ne hoitajat sitä päästäny ja sit jouduin lähtee sen toisen hoitajan mukaan. Se sit siel hoitohuoneessa kyseli kaikki ne tiedot uusiks ja mitä oli tapahtunu jne. ja lopulta anto miulle nieltävän kortisolin ja jonku antihistamiinin. Lähetti sit aulaan mihi muut oli jo tullu ja sano et jos alkaa ahdistaa henkee nii on tultava koputtaa.
Menin sit siihe aulaa mihin Nazia, Elli-Noora, Petra ja Leevi oli tullu. Olin siinä sit niitten kaa puhuttiin siit jotai ja vähä muistaki jutuist. Jossain välissä siihen tuli joku hoitaja sit tuomaa miulle jonku uuden lääkkeen.
Se hoitaja oli vissii just ehtiny poistuu ja olin jo nielly sen antihistamiinin ku aluks alko tuntuu et miul on kurkussa joku pala, mut se ei lähteny nielemällä pois. Sen jälkee sit seuraava mitä havaitsin oli et taivuin kaksin kerrroin haukkomaan happea ja kuulin ku muut veti paniikissa kyselemään että oksennanko mie. Lopulta sain epätoivosesti todettua etten saa happea, Elli lähti kauheella vauhdilla sit sinne hoitaja huoneeseen ja ainoo mitä pystyin tekemään oli itkemään. Ainoo ajatus mikä miulle tuli oli et tähänkö mie kuolen. Tukehdun näin lähelle apua. Seuraavaks havaitsin miten makaan paareilla ja miuta työnnetään pois. Sit ku ne paarit pysähty nii yhtäkkiä miu ympärillä on kauheesti porukkaa, yks tökkää tiputus piikkiä toho käteen, yks tunkee miulle kurkusta alas uutta antihistamiinia ja loput kaks kyselee ne samat jutut ku aiemminki. Sit se yks hoitaja lykkää miulle käteen jonku laitteen ja käskee laittaa sen suuhun. Se laitto koneen päälle ja happi alko kulkee. Sain siis lisähappea. sen jälkeen miut siirretää käytävä paikalle ja käsketää odottaa. Vähän ajan päästä se hoitaja tulee sit Nazian kanssa paikalle.
Se hengityskone otettii sillo irti koska se suoneen tuleva kortisol liuos autto jo et sain jo ite happea.
Eipä siinä illassa kai muuta erikoista sit ollu. Makasin kahteen asti tipassa siinä, Nazia hääti muut sit kotia nukkumaan kai joskus 23 aikaa ja se jäi ite miu seuraks. Ne pitivät miuta siellä lopulta tarkkailussa ja tipassa kahteen asti ja koska olo oli jo täysin normaali silloin nii ne anto ohjeet selvittää mitä siinä ruuassa oli, vahvat antihistamiinit ja kortisolia mukaan ja muistutuksen että jos se uusii nii heti soitto 112. Joten tulin sit viettämään yöni opistolle.
Edelleen on olo vähän töks ja tuntuu et se kaikki oli vaan pahaa unta, mut selvittiin ja tilanne on nyt vakaa. Suunnitelin tässä just että vois lähtee potkimaan Elliä että lähetää kauppaan ja kai sit vaan makaa tän saikku/vapaapäivän kattoen leffoja. Huomenna sit taas yks esitys ja tiistaina kaks.
Yhden asian kumminkin opin tuosta tilanteesta ku tuntu et tukehtuu ja elämä loppuu siihen. Pitäis oppia nauttimaan elämästä ja vaalimaan niitä ihmisiä jotka välittää susta.
Ehkä opin sen kunnolla joku päivä, mut nyt eletään päivä kerrallaan!
Ja suuri kiitos teille jotka olitte eile miun tukena, niin whatsappin kautta ku paikalla, ootte kaikki tärkeitä♥
Sayõnara!
Santtu kuittaa~
ps. oon tänään liian laiska ettimään kuvia joten sori :/
Ollu ny torstaista asti esityksiä. Kivat fiilikset on ollu ku päässy lavalle kunnolla pitkästä aikaa, tää on just sitä mitä rakastan ja mitä haluun tulevaisuudessa tehdä.
Siitä huolimatta morkaan itteäni koko ajan, kyllähän sitä voi tykätä asiasta mitä tekee, mut ei se kerro ootko hyvä vai et. Miulla menee sanat solmuun ja ku yritän onnistua niissä tanssipätkissä nii näytän kalalta kuivalla maalla. Huoh en tiiä....
Illat oon muutoin viettäny vaa opistolla maaten ja animea kattoen, paitsi eilisen.
Syystä ei oo varmaa mut iltahan meni siinä että kolmelta oli eka esitys, mei muoriki oli sitä kattomassa ja miun teki oikeesti mieli lyödä päätä seinään koska sen näki kunnolla miten se häpes miuta... kuten aina. Ekan ja tokan esityksen välissä oli sit parin tunnin tauko, syötiin, hengattiin ja laitettiin paikat takas kondiksee. Toka esitys alko klo 19.00. Sillo tais alkaa ekat oireet, just enne esitystä miul oli pieniä hengitys ongelmia ja tuntu et silmissä heitti vähä. Kuvittelin sen olevan jotain paniikkikohtauksen alkuoiretta mut varmuutta ei oo. Olin vähän pilvessä viel ku menin lavalle, mut sit ku päästiin mun monologin kohalle nii se vanha draivi tuli takas ja esitys meni lopulta hyvin.
Koska vaihteeks esiinnyttiin ensin nii meillä oli sit nopea 15min aikaa vaihtaa vaatteet, pestä meikit ja kipittää yleisön sekaan kattoo toisen ryhmän esitystä. Joku puol tuntia niitten esityksen alkamisen jälkeen aloin huomata et kaulaa ja korvien takaosia alko kutittaa ja tuntu siltä et korvat alkaa palaa. En sillo viel miettiny muuta ku et "ei hitto, en voi raapia ku koht pitää mennä koko poppoon loppukumarruksiin"
Jossain vaiheessa huomasin sit et käsiä ja kylkiä alko hiljallee kutittaa kans. En sitä sen pahemmin ajatellu, mut sit kummarrusten jälkeen ku mentiin pukkariin keräämää tavaroita nii huomasin valaistuksessa et miun käsivarret oli täynnä ihottumaa ja ne oli muuttunu iha punasiks. Siinä sit parin muun kanssa katottii et ei hitto se on levinny aika laajalle. (huomaa että olin lievässä shokissa jo sillo koska en saa yhtää päähäni et ketä siel enää oli.) Joku lähti sit hakemaa mei ohjaajaa, vähä oli hölmö olo ku Naziaa lähetää ettii ja toisen ryhmän ohjaaja Kati saapuu paikalle. Siinä sit Kati lähti ettimää poistuvan yleisön joukosta sairaanhoitajaa ja sit Naziaki löydettiin.
Miul ei oo paljoo mitää tietoa mitä sit alko tapahtumaan. Muistan sen verran et sain siltä paikalle tulleelta sairaanhoitajalta jonku antihistamiinin ja sit soitettii 112. Jossain vaiheessa jouduin itekki puhuu sinne htäkeskuksee mut en oikee mitää osannu sanoo ku aloin olee jo vähän hysteerine. Siinä sit lopulta ootettiin ambulanssia jota Petra meni tien reunaan vastaan.
Seuraava paniikki tuli siitä että ensihoitajat saapu paikalle ja jouduin sinne ambulanssiin. Ne mittas sydäntä, kuumeen ja verenpaineen ja kyseli kaikenlaista ja lopulta sit päättivät että miut on vietävä päivystykseen. Olin ihan paniikissa ku se ambulanssi lähti liikkeelle. Mut sit kävi jotain, en oo ihan varma tarkalleen mut ku se ensihoitaja totes että miun tiedoissa lukee se lääkärikammo nii siitä tyypistä tuli, en tiiä mut jotenki lämpimämpi. Se yritti rauhottaa miuta ja jutteli niitä näitä ja sit sairaalalle tultaessa se vei miut sinne sisälle ja yritti jopa tarjota niille hoitajille et se tulee miu mukaan, ees siks aikaa et miu ohjaaja ja ne muut tulee paikalle. Ei ne hoitajat sitä päästäny ja sit jouduin lähtee sen toisen hoitajan mukaan. Se sit siel hoitohuoneessa kyseli kaikki ne tiedot uusiks ja mitä oli tapahtunu jne. ja lopulta anto miulle nieltävän kortisolin ja jonku antihistamiinin. Lähetti sit aulaan mihi muut oli jo tullu ja sano et jos alkaa ahdistaa henkee nii on tultava koputtaa.
Menin sit siihe aulaa mihin Nazia, Elli-Noora, Petra ja Leevi oli tullu. Olin siinä sit niitten kaa puhuttiin siit jotai ja vähä muistaki jutuist. Jossain välissä siihen tuli joku hoitaja sit tuomaa miulle jonku uuden lääkkeen.
Se hoitaja oli vissii just ehtiny poistuu ja olin jo nielly sen antihistamiinin ku aluks alko tuntuu et miul on kurkussa joku pala, mut se ei lähteny nielemällä pois. Sen jälkee sit seuraava mitä havaitsin oli et taivuin kaksin kerrroin haukkomaan happea ja kuulin ku muut veti paniikissa kyselemään että oksennanko mie. Lopulta sain epätoivosesti todettua etten saa happea, Elli lähti kauheella vauhdilla sit sinne hoitaja huoneeseen ja ainoo mitä pystyin tekemään oli itkemään. Ainoo ajatus mikä miulle tuli oli et tähänkö mie kuolen. Tukehdun näin lähelle apua. Seuraavaks havaitsin miten makaan paareilla ja miuta työnnetään pois. Sit ku ne paarit pysähty nii yhtäkkiä miu ympärillä on kauheesti porukkaa, yks tökkää tiputus piikkiä toho käteen, yks tunkee miulle kurkusta alas uutta antihistamiinia ja loput kaks kyselee ne samat jutut ku aiemminki. Sit se yks hoitaja lykkää miulle käteen jonku laitteen ja käskee laittaa sen suuhun. Se laitto koneen päälle ja happi alko kulkee. Sain siis lisähappea. sen jälkeen miut siirretää käytävä paikalle ja käsketää odottaa. Vähän ajan päästä se hoitaja tulee sit Nazian kanssa paikalle.
Se hengityskone otettii sillo irti koska se suoneen tuleva kortisol liuos autto jo et sain jo ite happea.
Eipä siinä illassa kai muuta erikoista sit ollu. Makasin kahteen asti tipassa siinä, Nazia hääti muut sit kotia nukkumaan kai joskus 23 aikaa ja se jäi ite miu seuraks. Ne pitivät miuta siellä lopulta tarkkailussa ja tipassa kahteen asti ja koska olo oli jo täysin normaali silloin nii ne anto ohjeet selvittää mitä siinä ruuassa oli, vahvat antihistamiinit ja kortisolia mukaan ja muistutuksen että jos se uusii nii heti soitto 112. Joten tulin sit viettämään yöni opistolle.
Edelleen on olo vähän töks ja tuntuu et se kaikki oli vaan pahaa unta, mut selvittiin ja tilanne on nyt vakaa. Suunnitelin tässä just että vois lähtee potkimaan Elliä että lähetää kauppaan ja kai sit vaan makaa tän saikku/vapaapäivän kattoen leffoja. Huomenna sit taas yks esitys ja tiistaina kaks.
Yhden asian kumminkin opin tuosta tilanteesta ku tuntu et tukehtuu ja elämä loppuu siihen. Pitäis oppia nauttimaan elämästä ja vaalimaan niitä ihmisiä jotka välittää susta.
Ehkä opin sen kunnolla joku päivä, mut nyt eletään päivä kerrallaan!
Ja suuri kiitos teille jotka olitte eile miun tukena, niin whatsappin kautta ku paikalla, ootte kaikki tärkeitä♥
Sayõnara!
Santtu kuittaa~
ps. oon tänään liian laiska ettimään kuvia joten sori :/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)