You Will hear a part of my life~

Mulle tuli sellanen fiilis nyt että on aika. Mulla oli siis lokakuussa khrm.. erikoispostaus äänestys jossa eniten ääni sai "taustanipostaus". mun oli tarkotus kirjoittaa se aikoja sitten, mut kipeiden asioiden käsittely ei oo oikee mun juttu. Pohjustan tässä siis sitä että luin tuossa äsken erään kaverini postauksen josta jäin itse miettimään, mikä on koti? Mulla ei oo kokemusta rakastavasta perheestä eikä siitä turvallisesta kodista. Tästä sitten äsken lähti halu kirjotittaa nyt se erikoispostaus, Eli here we go~

Koska taustassa puhutaan aika pitkälti koko historiasta niin mennään ihan alkuun. Pyrin kirjoittamaan kaiken kuten asiat ovat täysin oleet, jättämättä mitään pois tosin on jotain asioita mitä en halua kaikille jakoon joten ne on skipattu suoraan pois.. Tästä tulee vaikeeta mut katotaan.

Eli siis, oon syntyny 27.10.(heiheivuosiluku) Lappeenrannan keskussairaalassa. Tietenkin on täysin loogista ettei ihminen paljoa ihan lapsuudestaan muista mut otan tässä jo huomioon et tosiaan, mulla on todella huono kaukomuisti. Yli puolet elämästäni on tosiaan sumun peittämää. Kumminkin, asuttiin punaisessa tiilitalossa keskellä Partalan peltoja meidän muorin, ukon ja kahden veljen kanssa. Meitä oli neljä lasta alun alkaen, mutta meidän perheen ikuinen tabu josta ainoa puhuja olen minä on se karu fakta että 15min miun jälkeen syntyi Antti, kuolleena. Kukaan ei oikeastaan saanu koskaan selville miksi kävi miten kävi mut näin vain oli. 

Mistä huomaa ettei meidän muori halunnut käsitellä faktaa että se menetti lapsen? Antti, miun pieni kaksoisveljeni on haudattu meidän sukuhautaan, mutta sen nimeä ei löydy kivestä ja ainakin mein ukon mukaan hautajaisia ei järjestetty koskaan. 

Sanottaanko näin että mun ensimmäiset muistikuvat alkaa siitä kun tutustuin ensimmäiseen kaveriini, Ne oli niitä vuosia ku vietettiin lapissa paljon aikaa. Meidän levi mökin toisen puoliskon perheellä oli miuta vuoden vanhempi poika, sama henkilö jonka kanssa kasvoin koko lapsuuteni, Tommi oli miun pisin ja ensimmäisen kaveri. Samoja aikoja leikin myös hänen serkun Maken kanssa. Niinä aikoina ku ei oltu lapissa nii vietetiin oikeesti aikaa tiiviisti veljieni kanssa aikaa. 
Ala-aste ajoista en muista paljoakaan. Sen verran kyl et, yleensä aina kun jotain tapahtu nii miuta syytettiin. kaikki oli aina miun vika, kuten se on edelleen. Lopulta sit siirryin viidennelle luokalle pienist piireistä isompaan kouluun keskustaan. Kuviteltiin aluks että päätös vaihtaa oli hyvä ehkä se ei ollukkaan. Nimittäin miuta alettiin aika nopeesti kiusaa sit siks koska olin erilainen. Tollanen ristiinkasvatettu maalaisjuntti. Jaksoin sitä kuudennenluokan jouluun asti koska miulla oli kaveri joka ymmärs. Sit se joutu vakavan masennuksen takia osastolle ja mie jäin yksin. Muistain vieläkin sillo keväällä miten jouduin oikeesti puhutteluun ja jälkkään koska olin alottanu tappelun. 
Miulla oli vaan lopulta menny hermot ja oli vetäny yhtä mein luokkalaista turpaan, se loppu siihen että havahduin että sen toisen kädet on tosiaan mun kurkulla enkä saa happea. ja sehän oli kokonaan siis mun vika, ei kenenkään muuun. sain mitä ansaitsin.

Sit seiskalla se alko tosiaan pahenemaan henkisen lisäks fyysiseks kiusaamikseks. Muistan jotenkin vielä kirkkaasti sen ku vajosin pahimpaan masennus kauteeni, kuin ilkeeltä se tuntuu nyt sanoa niin en voi unohtaa sitä ensimmäistä kertaa miltä kylmä puukko tuntu iholla... Lopulta sit kaiken huipentumana se selvis mein äitille, ja syy oli tietenkin miun. Mitäs en osannu pitää puoliani ja mitäs olin "erilainen". Sitten miuta puukotettiin. Onnistuin yllättävän hyvin peittämään sen eikä mein porukat tiedä siitä vieläkään. Koulussa noille viitattiin kintaalla, eihän meillä. Ei, vaan se oli se masentunut erilainen lapsi joka puukotti itseään. Vasemman lapaluun viereen kyllä, varmasti mulla taipuu käsi sinne -.-

No mutta kumminkin, onnistuin koulun kuraattorin kautta saamaan siirron pois. Alotin helmikuussa sit mein lähi yläasteella, mein luokka oli yhdistetty. Miut luonnollisesti laitettiin sille luokalle joka sisäls miun 1-4lk luokan ja sen lisäks mustolan ja nuijamaan saman ikäset. 

Muistan vieläkin ku astuin siihen luokkaan, päätin että nyt se ei alkais taas. Ujuttauduin massaan ja olin kuten muut. Meitä oli kuuden hengen porukka missä hengattiin. Siitä huolimatta se alko uudestaan. 

Muistaakseni se oli kans jotain sitä helmi/maaliskuu vaihetta ku aloin seurustella ensimmäisen kerran. Toden Totta, jotenkin Make oli jaksanu jauhaa sen oletettavuudesta aina, miks miuta nyt huvittaa se että taitaa kertoa aika paljon miusta että Tommi oli varmaan yksi umpihomoimpia ihmisiä jota tunsin ja silti oltiin yhdessä.... melkeen vuosi. Se oli yksi syy miksi miun vanha porukka kääntyä mua vastaan. lopulta miut eristettiin porukasta ja olin lappeenrannassa täysin yksin. On se jännä miten en enää alistuis siihen mitä sillon tein, mie nimittäin yrittäessäni päästä takas porukkaan salasin suhteeni. Siitä huolimatta rakkaus saa ihmisen tekemään outoja asioita. Kun koulut loppu seiskan kevätjuhlassa, tilanne oli liian paha eikä siihen ollu paluuta. 

 Sit ne vakavimmat ongelmat alko kotona. Mut heitettiin pihalle, sain huudot päin naamaa että miksi se oli Antti joka kuoli eikä minä. Asuin reilun kuukauden vähän missä sattuu. Suurimman osan kesää olin sen ajan pelastajani kanssa. Olin alotanu huhtikuussa "työt" erään mein lähellä asuvan pariskunnan tallilla. Sarppa ja Pentti oli ne jotka pelasti miut sinä kesänä, Olin niillä suurimman osan hoitamassa hevosia ja sitä vastaan sain asua niillä. nyt ku mietin nii se olin lähin paikka "kotia" mitä miulla on ikinä ollu. Sarianna oli miulle ku isosiskon ja läheisen ystävän välimuoto ja tosiaan vietetiin aikaa myös hevosmaailman ulkopuolella. hah, 8-vuotta ei silloin ollu myöskään mikään ongelma. Sarianna oli myös eka ihminen joka hyväksyi Tommin sellaisenaan kuin se oli. Nyttemmin en oo kuullu viime kesän jälkeen Sariannasta mitään.. Sit sossut otti yhteyttä mei muorii. Ne oli saanu kuulla miun enon kautta että olin poissa kotoa ja miut oli otettava takaisin. Se oli joskus heinäkuun lopussa, sittemmin aloin pelkäämään koulun alkua. En halunnu palata.

Mut silloin sain sen yhden kommentin mein teatteri porukan yheltä tyypiltä joka oli mein luokalla "kuules sulla on myös mut, ja Samuli!" Vietin suurimman osan kasia sit Hennan kanssa, Hennan kautta sit tutustuin myös nähin vuotta nuorempiin meidän kanssa samassa koulussa oleviin nuijamaalaisiin. joihin liittyi myös ihminen jonka kanssa olin kans ollu hyvissä väleissä lapsena. Nimittäin pikkuserkkuni Jossu.

Muistan kans sen että Henna oli miun tukena ku Tommi muutti perheensä kanssa takaisin Ruotsiin mistä sen perhe oli alunperin kotoisin. Lopulta sit ei nähty kuukausiin ja asiat alko menee meillä aika päin mäntyä. En ois jaksanu sitä, sit tapahtui se kaamea asia huhtikuun alussa. Make soitti miulla yks torstai ääni paksuna ja särkyvänä. Tommi oli joutunu leikkaukseen eikä se ollu selvinny. 

Mie sorruin, en oo ollu ikinä niin pahassa jamassa ku sillon. Olin niin pohjalla ku ihminen vaan voi olla. Lopulta sit en tiiä mitä kävi mut ne joiden kanssa olin kasilla ollu eniten, hävis vähän miun ympäriltä. Aloin olee koko ajan enemmän tulevien ystävieni kanssa. Olin porukassa jossa ne ei tienny mitä miun sisällä tapahtu, mut silti ne oli jotenkin tukena.

Ihan toukokuun lopussa olin alkanu käsittelee asioita ja olin ehkä vähän paremmalla suunnalla. En kyl mitenkään nousemassa  vielä. Jotenkin jännä että on tilanne varmaan minkä muistan aina, koska se oli meidän ensimmäinen puheenaihe. Olin ollu tallilla ku Hilma (Sarpan suomehevonen) potkas miuta ku olin hakemassa omaa poniani laitumelta. 

Myöhemmin illalla irc-galleriassa. miulle melkeen vieras ihminen tuli puhumaan miulle. Sinä iltana Nea astui kunnolla miun elämään. Viikko ennen kevätjuhlaa alettiin olee oikeesti kavereita. On jotenki jännä muistaa edelleen miten Nea tokas miulle "tuntuu typerältä etten nää sua huomenna. Ehti jo tottua että nähään joka päivä".

Ennenku huomasinkaan niin kesäki oli ohi. Vietin oikeesti melkeen joka päivä aikaa Nean kanssa, alettiin jakaa toisillemme enemmän ku olin ikinä jakanu kenellekkään. Tai. Tommia lukuunottamatta. Nean seura sai miut unohtaamaan sen aukon minkä Tommin kuolema jätti. Silti yhä silloin ku olin yksin nii itkin itseni uneen miettien että miks en vois olla kuollut. Olla taivaissa Antin ja Tommin kanssa. Mut tosiaan, ennen juhannusta oli ripari jossa oltiin Hennan kanssa. Tutustuttiin ihan huipputyyppeihin ja vietetiin oikeesti hyvää aikaa. Mut sit tuli se päivä ku mulle soitettiin noin leirin puolesta välistä tuntemattomalla numerolla. Linjan toisessa päässä oli Joanna, Maken tyttöystävä. Itkun seastan en erottanu muuta ku et Make on kuollu ja Ville joutunu sairaalaan. Myöhemmin selvis et Ville oli aineissa menny pelleilee ku Make oli ollu rassaa auto. Bensatankki oli räjähtäny. 

Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ku mie itkin julkisesti. Miulle iski sen puhelun jälkeen todella ontto fiilis, muistan vaan etäisesti miten kävelin tuosan toiselle puolen mis Henna oli pelaa pingistä Miron ja Topiaksen kanssa. Muistan vaan ku Henna kysy et mitä on tapahtunu. Riitti et sanoin "Make on kuollu" enkä voinu enää estää itteeni. Se oli tosiaan yks elämäni kauheimpia iltoja. 

Mut kumminki, sit alko koulu. Olin luullu kesällä edenneeni oman tilani kanssa mut se oli vaan pahentunu.. Aloin turvautuu teatteriin mut siitä ei seurannu mitään hyvä, huomasin vaan miten olin jääny sielläkin yksin. Todellinen rikki ja rakastettu. 

Niihin aikoihin kans mein perheessä oli asiat todella huonosti. Olin alkanu erkaantumaan veljistäni, mein ukon syrjähyppy paljastu ja muori oli päättäny "suoristaa nuorimmaisen". 

Jos totta puhutaan niin sillon ajattelin että millään ei oo väliä. Hoidin miulle kuuluvat tehtävät ja koulun ohella myös työt. Ehkä pienet hyvät asiat miun elämässä silloin oli Nea, Melody ja mein pien kouluporukka.

Jotenkin vaan ne sai miut ajattelmaan muuta. Koulussa huomas että Nean kohdalla olin löytäny elämääni ihmisen joka hyväksy miut täysin, ja oli miun tukena. Sen lisäks jotenkin tuntu et kaikki elämässä unohtu ku olin jätkien kanssa. Jauhettiin Anttonin kanssa välillä narutosta ja cossaamisesta. Muutoinkin, tuntu et parempi puheen aihe oli miettiä tosiaan presidentin vaaleja tai muistella "oi miten pentuna pelatiin Slytä". Antton, Iiro, Roope ja Lassi pelastivat miun perukoulu ajan tosiaan. Vaikka heitettiin paskaa läppää toisistamme ja välillä se jopa kirpas niin silti hyväksyttiin toisemme sellasena ku oltiin. Paras porukka ikinä. 

Meillä oli jo sillon kesällä alkanu jotain juttuu Nean kanssa, mut sit alettiin seurustella maaliskuussa 2013. 

Eihä meilläkään aina mitään helppoa ollu mut tehtiin parhaamme. Huhtikuussa yhen viikonlopun aikana sit tutustuin paremmin Nean kavereihin joista tuli kans osa miun elämää. Jo pelkän ajomatkan stadiin aikana Pavusta tuli miun "velisuoli". Meillä oli paljon yhteistä ja tosiaan meistä tuli hyviä kavereita. Vietettiinkin aikaa ku naiset lähti sovittaa vaatteita nii harhailtii Pavun kaa ympäri sitä keskusaluetta ja kierreltiin, viettäen sitä "miesten aikaa" ja sittemmin myös lauantai iltana Annyeong partyilla. "Hei kattokaa mun syöpäkäärylettä"

Tosin jo sillon miuta kalvo ajatus kaiken kaatumisesta. Yhteishaku oli tehty aikoja sitten ja odotettiin kesäkuussa tulvia tuloksia. Saisin tietää että jatkaisinko matkaani tuntemattomaan eli Mikkeliin. 

Tulokset tuli ja kaiketi se on aika selvää että pääsin paukkulaan?

Kesää tuli sit vietettyä monenlaisissa merkeissä ja otettin kans lopussa Annyt uusiks. Sit tultiinkin koulun alkuun ja mie suuntasin kohti Mikkeliä. Näihin aikoihin miun ja Nean tilanne alko kärjistyy. Mie yritin, Nea yritti. Mut mikään ei auttanu. Mie en halunnu satuttaa sitä enää. Koulua oli menny kolme viikkoa kunnes myö erottiin. Sen jälkeiset viikon oli jos suoraan sanon niin täyttä helvettiä.  

Kumminkin, huomsin viikoilla viihtyväni Mikkelissä ja viikonloput oli täyttä helvettiä olla Lappeenrannassa. Siinä ohella tuli sit aloitettua teatteri uusiks. Mentiin alunperin sinne Ellin, Suvin ja Tuulin kanssa. Aluks Suvi lopetti ku se menin sen TOPin kaa päällekkäin ja sit lopetti Tuuli koska sitä ei vaan huvittanu. Myö ollaan jatkettu edelleen Ellin kaa ja jatketaan yhä. Jos totta puhutaan niin silloin miuta ei oikeestaan kiinnostanu se teatteri yhtään, jatkoin vaan koska Elli ei halunnu jäädä yksin. Sit lokakuun lopussa oli syysloma. Koko loman vietin muorin vahvistaessa mun huonoa itsetuntoa ja miettien et jaksaako palata kouluun, sillon mietin lopettamista tosiaan. Syysloman jälkeen meillä oli heti sillon viikonloppuna la sekä su teatteriharkat (6h per päivä) ja tutustuttiin teatterilaisiin paremmin. Meistä tais sillon tulla yhtenäisempi porukka. Sillä samaisella viikolla tutustuin myös Krisuun paremmin. 

Jos totta puhutaan se viikonloppu muutti paljon. Yhtäkkiä havahduin et olin saanu hyviä ystäviä opistolta ja teatterista. Sitten onki tää marraskuu ja alku joulukuuta.Turha niistä sen enempää.

Tämä kaikki on siis johtanu tähän päivään, tähän Santtuun joka nyt istuu Suomen Nuoriso-opiston asuntolan huoneessaan kirjoittamassa postausta blogiinsa.

Oikeesti tää postaus on todella sekava! jotenka. Toi on aika pääpiirteisesti selostettu, mut hei kommentilla kiitos. Haluun tietää lukiko kukaan tätä oikeesti loppuun?

 Tätä ei ollu helppo kirjottaa mut laitan nyt uutta kyselyä peliin, eli eri aiheita mitä tästä nous niin mistä kirjotan tarkemmin. 

Eikä tän postauksen kirjoittamiseen ees menny ku melkeen kaks tuntia! :D 

KOMMENTTEJA !! Ja kaikki vastaamaan kyselyyn. See ya!

Sayõnara!

Santtu kuittaa~

ps.älkää kysykö mistä mut siis tajusin että tasan tarkkaan kolme ihmistä on nukkunu miun vieressä pienessä sängyssä niin etten oo ahdistunu siitä. tai no, ne on ne kolme ihmistä jotka on ainoat jotka on ees ikinä nukkunu miun kaa samassa sängyssä o.O kaks ekaa taitaa olla helposti pääteltävissä mutta kolmannesta sanon vaan sen että henkilö itse varmaan tunnistaa itsensä. 

Oon ollu aina sellanen ihminen etten helposti päästä ihmisiä lähelleni, meinaan siis fyysisesti, traumojen takia. Mut miulla on tää ongelma, kun kerran päästän jonkun ihmisen lähelle nii miun on tosi vaikea päästää sitä pois. tai no siis, se koskee todella paljon. Ensimmäisen ihmisen "päästäminen" koskee yhä todella paljon, mutia kahta en oo päästäny pois. Tokasta onki ollu jo paljon juttua mut kolmannen jätän selittämättä. En alota siitä aiheesta koska muuten tää postaus ei loppuis ikinä :o 

Okeei, nyt. Moro!

pps. ja joo tosiaan tää teksti on kans siks tosi sekava koska blogger kettuile koko aja -.-