Why do i repeat myself again?

Pyöritän samoja asioita päivästä toiseen päässä, joku väittäis et koska kesällä vaikutin olevani niin iloinen ja ulospäin suuntautut et kärsisin kaamosmasiksesta. Se on suoraa valhetta, Huomioiden ton mitä tuskin kukaa huomaa että vaihoin täältä blogin alaosasta sen kuvan pois (anime hahmo pakkopaidassa tekstillä 'this lonelyness is killing me') ja korvasin sen tekstillä jossa lukee you know my name but not my story, no one will never know my story. Toi teksti alko olee jotenkin osuvampi nykyään.
Kyse on vaan siitä että oon kyllästyny esittämään että kaikki on hyvin, haluisin et kaikki ois hyvin, että voisin olla ku muutkin ja edes kerrankin olla tyytyväinen elämääni. Olla normaalisti ja oma itseni. Loppujen lopuks se on hyvin vaikeaa. Aina on joku joka muistuttaa entisistä ajoista että 'mut sillon 100 vuotta sittten siehä olit sellanen ja tälleen et älä ny tolleen' tai sit on niitä jotka olettaa siulta tiettyä käytöstä tai tiettyjä kiinnostuksen kohteita. Viihdyn selvästi paremmin yksin tai Möllin kanssa, Itselleen on mahdotonta täysin esittää enkä tunne siihen tarvetta, vaikka en oo vieläkään ees pienesti alkanu hyväksymään itseäni. Mölli ei tuomitse, vaik se osais puhua samaa kieltä nii se ei silti tuomitsis tai olettais miulta tiettyä käytöstä. Se haluaa miun kanssa yleensä samoja asioita ja saa jääräpäisellä hölmöydellään miut aina unohtamaan kaiken paskan mitä hartioillani oon nää vuodet kantanu. Sitä se tosiaan on, Melody on miun koko elämäni. Vaikka miten tyhmältä se kuulostaakin niin se on ainoa joka ei oikeestaan välitä mitä teen tai sanon. Se ilahtuu joka kerta miun saapuessa paikalle ja saa miut unohtamaan kaiken paskan. Muistan joskus kesällä tai viime talvena ku saatoin ihan hyvin vaan mennä istumaan laitumelle tai karsinaan ja seurata sitä tunteja putkeen. Se rauhotti miun mieltä, olin suoraan sanoen taivaassa kyetessäni pakenemaan siihen ainoaan paikkaan missä tunsin olevani onnessani. Kasilla oli helpompaa jos vaan sanon. Nykyään istun koulussa pitkiä päiviä ja oon kiireessä kaikkea kohtaan juosten paikasta toiseen enkä ehdin tallille. Kaiken sen syyllisyyden mitä tää miulle aiheuttaa lisäks Diktaattori ei voi olla huomioimatta päivittäin siitä että jos lähden muualle opiskelemaan niin se tarkottaa Möllistä lupumista tai ainakin vuokraamista. Se ei ymmärrä miten paljon se poni on miulle opettanu, miten paljon sen olemassa olo on vaikuttanu miun mieleen, tai ennen kaikkea. Jos Mölli ei ois tullu miulle hieman reilu vuos sitten niin vois hyvinkin olla mahdollista että mie en enää istuis täällä. Melody on ennenkaikkea miun koko elämä. Kukaan ei tuu ikinä nousemaan sen ylin. enkä myöskään vaikka se itsekeskeiseltä kuulostaakin nii halua jakaa sitä kenenkään kanssa.
En meinaa sillä ettenkö olis ollu tänäki viikonloppuna ku aikataulu ei vaan antanu periks että Anni kävi ponin liikuttamassa ehei, ehdottomasti oon kiitollinen mut se että Mölli tervehtis jotakuta muuta yhtä lempeästi ku miuta, tai et joku muu lois sen kanssa luottamussiteen tai minkäänlaisen siteen saa miut tuntemaan että mie menetän sen. Oon menettäny elämässäni juuri niitä rakkaimpia asioita, ja tätä mie en halua menettää. Mölli on se miun nro 1# eikä siihen kukaan kajoa edes sormenpäällä.

Hmm... Hevospölötys? jännä juttu. Blurr, oon kai taas vaan väsyny. Nyt ku oon viime aikoina koulua lukuunottamatta nii ollu yksinäni nii on ollu jotenki helpompi olla. Toki mietin liikaaa ja tuskailen, mut silti ny tullu oltuu kaks päivää ihmispaljoudessa ja se tosiaan on vieny miulta kaikki mehut. Eilen oltiin Stadis Jossun kanssa ja tänään olin aluks aamusta kirkolla lappeen nuorten kaa laulaas riparin alotuspyhässä ja sit ollu kuuteen tiloilla pikkujouluissa. eli suomeksi ihmisiä ihmisiä ja ihmisiä. Tuntuu et polla räjähtää ja alan pikkuhiljalleen ajattelee et ehkä miun onki parempi vaan olla yksin. Yksinään on helpompi, ei voi satuttaa toisia eikä tarvii esittää joko sitä perheen kilttiä lasta tai sitä samaa pentua joka joskus olin.

Ehkä jonain päivänä kykenen olemaan se ihminen joka ehkä jopa haluisin olla.

Ilman ketään, yksin jään.

Yksin matkaani jatkan, tulematta koskaan perille.

Kotiin.

Paikkaan jossa tuntea olevani turvassa.

 

 

Sayõnara~

Santtu kuittaa.