It takes courage to grow up and become who you really are~

Reilu kuukaus vierähti nopeesti. Paljon olis ollu kirjotettavaa mut aikaa ja motivaatiota en oo kyenny löytämän.

Lyhyesti sanoen kuukauteen on mahtunu kavereita, niin uusia ku vanhoja, koulua, muutto hommia, conittamista, työhakemusten lähettelyä kaikkialle ja jopa yks työhaastattelu josta tuliki voitto kotiin. Mulla on ollu tosi vähän koulupäiviä hyväksilukujen takia ja ne harvat päivät ku on ollu koulua nii on ollu ihan mukavia, motivaatio kouluun lähtöön ja opiskeluun on vaan kadonnu. Thank goodness täs on enää tää viikko, sit alkaa kahen viikon loma, sit on taas kaks viikko koulua ja sit alkaa työharjottelu joka mun kohalla kestää koko loppu kevään. Work work work.

Kämppikset on ihan normaaleja

Kauheesti en oo uusiin luokkalaisiin tai muutenkaa uusiin ihmisiin silleen tutustunu, muutamiin pidempiaikaisiin tuttuihin vähän paremmin ja sillee. eniten oon ilonen siitä et vaik muutin pois Mikkelistä nii kaverit jäi. Ei mee päivääkään ettei Mirva laita viestiä jostai viasta ja Saaran kanssa laitetaan samaa paskaa jatkuvasti kuten ennenkin. Eli muutto teki sen minkä pitikin, kykenin jättämään mun elämää myrkyttäneet ihmiset taakseni ja pitämään ne tärkeät yhä lähelläni. Tuskaa tässä on toki ollu, päivääkään ei nimittäin mee ilman etten kerran ees huomais pysähtyväni miettiämään ikävääni Saaran luokse tai miettiväni et miten kiva ois nähä sitä taas. Se on onneks ihan pian korjattavissa, meen nimittäin viettämään lomani sen luo ja sit ku niil on loma nii se tulee tänne. Puoleentoista kuukauteen kun ei oo nähny nii ikävää ei voi sanoin kuvailla.

Täs on muuten mei joulukuusi... Petteriki sala kuvattu

Jotain muistoja jäi Paukkulasta

En pysty ees sormineni laskee monta työhakemusta oon laittanu kuluneen kuukauden aikana. Tasan tarkkaan yhdestä tuli vastaus ja sieltä kuoriuduinkin eilen yhtenä palkattuna, eka vuoro on launtaina ja myönnän että jännittää. Mun työnkuvahan on siis että mennään yhen toisen nuoren kanssa käymään kahessa Vantaan hoivakodissa vetämässä muistisairaille vanhuksille virkistystoimintaa.

Mietin tässä parran kasvattamista xd

Kissat on kans kasvanu hirveesti, mun pikkusista on kuoriutunu aikuisia naisia. haaaaaah not. Yhtä idiootteja, yhtä ärsyttäviä ja yhtä hermoja raastavia kuin aina ennenkin, kokoa on tullu lisää ja Aoi on alkanu pitämään kauheaa meteliä jatkuvasti. Syynä varmaan se et se on oppinu vastaamaan ku sille puhuu, kumminkin kämppikseni Noran kanssa höpötetään niille jatkuvasti.

Mulla on ollu kans tässä kuluneen kahen kuukauden aikana maaninen vaihe menossa joka onneks alkaa nyt hiljalleen lievittymään ja alan palaamaan normi elämään, ihan kiva saada vähän ajatuksia järjestykseen ilman et lauseet pysähtyy siihen et orava juoksee puussa. Seesteistä vaihetta on tosiaan kaivattu ihan sairaasti.

Mulla on kans HYKSin lääkäri käynnit alkanu tässä joku aikaa sitte, alkaneet ja loppuu kans kohta. Psykologin kanssa viimenen tapaaminen on ens viikolla ja saan varmaan tietää prosessin loppu aikataulun kans ihan parin viikon sisään. En voi kuvailla miten pikku hiljaa oon alkanu rentoutuu ton asian kanssa, valmis diagnoosi on kohta mullaki eikä tarvii enää selitellä asioita pitkien kaavojen kautta. Vuosien taistelu joka alko syntymästä alkaa pikkuhiljaa olla loppuun taisteltu ja mulla on vahva tuntemus omasta selviytymisestä.
Ei sen kummempia nyt helmikuun alusta, yritän muistaa kirjottaa taas vähän useemmin....
Seuraavaan kertaan sitten! MATA NE!