You've been making sacrifices for a fool~

Tuli vietettyä tänään pitkä ja pohdiskeleva päivä, saavuin eilen myöhään takaisin lappeenrantaan viettämään syyslomaa. Vanhempainilta meni yllättävän hyvin, jopa ekat puol tuntia autossa takas päin oli yllättävän rauhallista.
En tiiä, oon lapsi vielä. tajusin sen varsin hyvin viime yönä. Oon outo lapsi, kun mein porukat kerto maaliskuussa eroavansa, tai siis muori kertoi asiasta sen sairaalareissun jälkeen. Ainoa asia mitä mietin oli "hah, työ ansaitsette elää epäonnessa", tiedän. Se on kauhein asia mitä oma lapsi voi vanhemmistaan miettiä, kertaakaan en oo itkeny tai valittanu siitä että miten mein porukat on asumuserossa.
Eilis iltana, en tiiä mistä se tuli mut kun ne istu siinä miun eessä autossa, en voinu olla ajattelematta "ehkä kaikki on taas hyvin".  Muistin kaikki ne onneliset vuodet, kaikki ne matkan lappiin ja kaikki ne perhejuhlata sun muut. Sit se alko taas, muori huus koko loppu matkan takas lappeenrantaan ja tiuski kaikesta faijalle. Ja se myrsky jatku vielä sen jälkeen ku oltiin palattu kämpille. Kaikki oli kuulemma miun syytä, isäni on idiootti = minun syytäni, koiraa ei oo lenkitetty = minun syytä, kämppä oli sotkunen = miun syytä. Kaikki pienimmätkin virheet mitä se löys oli miun syytä. Se jatko sitä valittamista varmaan tunnin ennen ku miulla meni pinna. Olisin halunnu vaan huutaa miten mie en oo voinu tehä tällä kertaa mitään väärin ku en oo ees ollu täällä, mut tiesin ettei se ois auttanu mitään. tyydyin puremaan hampaita yhteen, ottamaan koiran mukaani ja lähin ulos. Käveltiin varmaan puoltoista tuntia ennenku uskalsin palata takas. Muori oli onneks menny jo nukkumaan, kaiken lisäks se päätti tänään julkistaa viettävänsä "tämän viikonlopun kuopuksen kanssa". 

En taas tiiä. mitä mie teen täällä? Kaikki on ollu aina miun syytä, etenkin viime vuosina. 
Serkku muutti helsinkiin eikä pidä keneenkään yhteyttä, eno ragee muorille koska se sai potkut ku paroc lopettaa, molemmat veljeni ovat pikku hiljaa alkoholisoitumassa, porukat eros, mummi kuoli jne. Ja se kaikista vanhin, se on miun syy että nuoremmista kaksosista se olin minä joka elää yhä eikä veljeni... 
Tilanne on melkeen sama ku sillon pari vuotta sitten ku muori päätti että mein perhe on täydellinen, poikkeus, se kummallinen lapsi oli poistettava pilaamasta sen täydellistä esitystä. se suurinpiirtein ajo miut ulos, en kestäny sitä ilmapiiriä millään sillon, siihen aikaan miulla ei tosin ollu mitään mihin tukeutua. Nyt tilanne on toinen, tuntuu ettei miul oo lepras tosin mitään, oon ajanu ite ne kaikki pois. Sen sijaan mietin vaan sitä miten haluun takas opistolle, en niinkään leiki mitään hikkeä mut tarkotan sitä että opistosta on tullu miulle parissa kuukaudessa enemmän koti ku mitä tää on koskaan ollu. SNOn ilmapiiri on niin paljon hyväksyvämpi ja rennompi ku vois uskoa.
En oo eläessäni kyenny olee missään niin suoraan oma itseni ku mitä oon ollu pari viimeistä kuukautta. Se on antanu miulle voimaa kohdata sen paskan täällä "kotonani". 

Arigato~

Jesse Kaikuranta - Vie mut kotiin

Tule ostamaan,

mä myynnissä oon.

Monta hyvää rakkautta,

rikottuina taskussa.

Kaupan päälle saat.

Tule hakemaan,

mä valmiina oon.

Muistot muovikasseissa,

sydän matkalaukussa.

Valmis muuttumaan,

vie mut kotiin.

Vie mut kotiin uudelleen,

laita mun pää ja sydän paikoilleen.

Koske mua niin, etten voi enää unohtaa,

kuka on se joka minut omistaa.

Vie mut kotiin.

Millä hinnalla mut viereesi saat?

En mä pyydä liikoja.

Pyydän palan taivasta,

ja pari suudelmaa.

En anna takuita, nyt riskillä vaan.

Rakkaus saattaa satuttaa.

Muista, ettei vaihtaa saa,

jos alkaa kaduttaa.

Vie mut kotiin.

Vie mut kotiin uudelleen,

laita mun pää ja sydän paikoilleen.

Koske mua niin, etten voi enää unohtaa,

kuka on se joka minut omistaa.

Ja mä teen parhaani ja enemmänkin,

et sä et pety milloinkaan,

vannon sen.

Sä korjasit mut taas.

Vie mut kotiin uudelleen,

laita mun pää ja sydän paikoilleen.

Koske mua niin, etten voi enää unohtaa,

kuka on se joka minut omistaa.

Kuka on se joka minut omistaa.

Vie mut kotiin.

I miss you all already <3

Nää on taas niitä iltoja ku mietin et miks en koskaan suostunu lääkitykseen. Depressio vaihe taitaa olla taas lähellä, pää täynnä taas niitä asioista mistä en oo koskaan ääneen puhunu, ja niistä joita en tuu koskaan myöskään sanomaan.

Sayõnara!
Santtu kuittaa~