You won't see the seasons change again~

Haloo Helsinki - Lähtövalmiina

Miten voit jaksaa
Miten voi nauraa vieläkin
Miten noin tyynenä,
 voi hyväksyä, sen totuuden
Olet niin kaunis
Olet niin rauhallinen
Olet niin lähellä, hetkeä
Jolloin viimeinen biisi pannaan pyörimään
Vielä on aikaa puhua
 
Niin, kuiskasit sanoja
Aikasi loppuu ennen talvea
Niin, uskon sinua
Aina ei kannata odottaa aamua
Olet tehnyt lähtöä
Olet saanut nähtyä
Pääset sateelta suojaan
Näin, muistan sinua
Lähtövalmiina
 
Jokainen tunti
Jokainen hetki kadulla
Voi olla ainoa, ainoa
Johon kannattaa tarttua
Mutta tiedän sä nautit
Tiedän sä olet elossa
Tiedän että elämää ei voi hallita
Se kulkee minne tahtoo, vapaana
Alan tänään sen tajuta
 
Niin, kuiskasit sanoja
Aikasi loppuu ennen talvea
Niin, uskon sinua
Aina ei kannata odottaa aamua
Olet tehnyt lähtöä
Olet saanut nähtyä
Pääset sateelta suojaan
Näin, muistan sinua
Lähtövalmiina
 
Hei, sä laitat hymyn vielä kiertoon
Uppoudut viimeiseen tangoon
Mä tänään ehkä kosketan sua viimeistä kertaa,
Viimeistä kertaa
 
Niin, kuiskasit sanoja
Aikasi loppuu ennen talvea
Niin, uskon sinua
Aina ei kannata odottaa aamua
Olet tehnyt lähtöä
Olet saanut nähtyä
Pääset sateelta suojaan
Näin, muistan sinua
Lähtövalmiina

En tiiä... Meinasin monta päivää että jes nyt kirjota kivasti postauksen leiristä, viron reissusta ja sit tuosan leirist mil olin isosena viime viikolla. Lopulta, en sit kirjotakkaa näemmä. 

Elämä on haurasta ja se saattaa hajota pienestäkin töytäisystä. okei suurimmilta osin porukka varmaan miettii että mikä perkule miuta nyt vaivaa. Kyse on siitä että viime perjantai aamuna mei iskä soitti miulle tuosaan ja kerto että mummi oli saanu jonku kohtauksen ja kuollu edellisenä yönä sairaalaan... Kuten on yrittäny hokea koko ajan on se että sen on nyt parempi. yli 20 vuotta mei mummi on kärsiny siitä että se tietää miten sairaus tuhoaa sen aivoja pikkuhiljaa. Mummilla oli alzheimer. Jos totta puhutaan nii se on ollu koko miun ja poikien eliniän nii sairas et se ei oikeestaa oo koskaan ollu kunnolla osa meijän elämää. Silti se koskee. mmie muistan edelleen ne ajat ku mummi viel käveli ja nauro. se ei oo koskaan kunnolla puhunu niin että mie muistaisin. Lopulta se ei enää kyenny kävelemään. Lopulta melkeen ainoa mitä hän osas tehdä oli nauraa ja hengittää. Myö uskottiin viimeiseen asti että mummi oli onnellinen. Lopulta kun sen lähdönaika tuli, mummi sai olla viimeiset hetkensä omassa kotonaan, aviomiehensä ja kolmesta pojastaan kaks rinnallaan, aina loppuun asti. Taata, iskä ja Jarmo olivat paikalla vielä silloinkin ku lääkäri totes kuolinajan. Jos ei oteta huomioon alzheimeria niin en tietäis kenellekkään parempaa keinoa lähteä....

Kumminkin en tiiä, huoh. noh hautajaiset on sit 13pv.. Tää on oikeesti aika kumma juttu, ku miettii tota mei mummia ja sen sisaruksia. niitähän oli siis 5. Yks kuoli jo sillo ku myö oltiin nuoria, joku munuais juttu tai jotai. Sit pari kuukautta sitten kuoli toinen, siit kuukauden päästä kolmas ja nyt mummi, melkeen tarkalleen kuukauden välein siis kolme. Enää siis yks elossa, toivotaan hartaasti et Irkku on kuten on ja on teräsmummo. 

Nojaa, eipä oikeestaan muuta. Got nothing left to say.

Sayõnara!

Santtu kuittaa~

ps. totean taas että hiusten vaalentaminen on perseestä...