I'm not dead yet!

asdfghjklöcvbnm iltaa ihmiset, kyllä, se olen minä, Santtu. Olen palannut. Anteeksi taukoni :'( tässä on ollu aikamoinen kiire ja häslinki eikä meillä oo ollu nettiä ja niin edelleen, mutta vannon että istutan perseeni tästä lähin useammin tämän läppärini ääreen! (katotaan miten onnistun...)

Black Veil Brides - Resurrect The Sun

 

Hearing the echoes
Madness grows
The years of my sinning
Teach me to show
A heartless feeling
Of pain and regret
These wounds were opened
Like lines in the sand


The world is sleeping
But they still have hope so


I pray for mourning, I swear I'll never let you die!
These saints within us, can bring this moment back to life!
And my heart's held high with this battle cry, I'll march on!
On the horizon, we will resurrect the sun!

For the darkness
Has broken our homes
All that we wished for
Like fools on a rope
I can feel it
The desperate control
A burning passion
When love takes it's toll
Yet souls have a reason
And I won't let go!


I pray for mourning, I swear I'll never let you die!
These saints within us, can bring this moment back to life!
And my heart's held high with this battle cry, I'll march on!
On the horizon, we will resurrect the sun!
Sun!
Sun!
Resurrect the sun!

The world is sleeping
But they still have hope, so
I pray for mourning, I swear I'll never let you die!
These saints within us, can bring this moment back to life!
And my heart's held high with this battle cry, I'll march on!
On the horizon, we will resurrect the sun!
Sun!
Sun!
Resurrect the sun!

Oon sanonu sen usein, biisit ja kuvat kertoo enemmän ku tuhat sanaa. Mutta rakkaani mie seison tosiaan siun rinnalla ja ajoin nähdä sen päivän ku sie loistat taas. I swear I'll never let you die, you're my darkest desire, my devil's choir~

Kuten sanoin miul on ollu vaikea kuukausi. Aluks tän mein äitin sairastapauksen jälkeen elettiin pelon aikoja, ne tosin on onneks ohi, mutsi on kunnossa ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa. No hätä enään. Mut tossa pääsiäisenä kävi sitten niin että muori otti hatkat... niin se muutti kaukaalle eikä tuu enää takas, suomeksi sanottuna mei porukat eros. Kaikki sai alkunsa reilu vuos sitten ku mei ukon syrjähyppy paljastu, mut muori oli sinnitelly täällä tän vuoden ihan vaan meidän kolmen vuoksi, enää se ei vaan jaksanu. Joten sitä yritetään edelleen tottua että mie oon avioero lapsi jolla on kaks kotia. (btw mein äidiltä siis löyty veritulppa yhdestä niistä isoimmista valtimoista mitkä aivoihin menee)
Noniin, sit oltiin tos Kuusankoskella Teatriksen aluekarsinnoissa, jee jee Rikki ja Rakastettu menee jatkoon ja nähdään ensi kuussa kansallisteatterin lavalla Helsingissa, oo-oo, ja sit on 28pv. estradilla mei juhlaesitys mihin voi varata lipun ;)) jayyy mitä muuta, no olin tossa viime viikon lopun stadissa tälläsellä itselleni vieraassa kokoonpanossa, toisin sanoen minä, tyttöystäväni Nea ja sen kavereita oli Ida, Manaatti ja Miro. sit siin oli jotain Manaatin kavereita stadista. Myönnän että odotin reissua kauhulla, mie oon yleensä joko kaks ääripäätä. Joko oon hiljaa ja sulkeutunut vieraitten seurassa tai sit vedän paniikkiin ---> maaninen ---> yli aktiivinen, "jee oon kaikkien kaveri, saaatana työ kaikki oikeesti inhootte miuta" virallisesti taisin olla tämä tyyppi kakkonen viikonlopun ajan. Toki tutustuin sitten näihin ihmisiin vähän paremmin ja silleen. Vietin hyvää aikaa uusien kavereitten kanssa ja omalta osaltani ihanaa laatuaikaa kunnolla rakkaani kanssa.
Tosin tunnen sen nyt ja tunsin sen aiemmin, miusta jotenkin tuntuu et koska ite viihdyin niitten kanssa, nii pelkään et oon koko ajan tungetteleva ja silleen.. Pyrin koko ajan pitämään mielessäni että se oli se viikonloppu ja se on ohi, ne on Nean kaverit ei miun, miulla on omani, eikä miun pidä tunkeutua niitten mukaan. Päätin pysyä kaukana, jos niitä huvittaa puhua miulle nii siitä vaan, mut pyrin etten ite oo änkeemässä mukaan.

Sitten vähän tähän päivään, oon suht ilonen siitä että viimein oon pääsy ajamaan tän viikon mopolla, aah freedom! Kumminkin kävin tänään sitten "viimeista kertaa" juttelemassa psykologini Tian kanssa, porukat menee sinne puhumaan 24pv ja sit miul on lääkärin aika jossa ne tekee miulle lähetteen HYKSiin tutkimuksiin. Toisin sanoen jos kaikki menee nätisti ja kukaan ei laita hanttiin niin mahd. puolen vuoden päästä miulla on jo diagnoosi! Minä oon Santtu ja minä oon mies, jos en tekis lumitöitä, en sais nukutuksi öitä... vai miten se meni. omalla tapaa oon ilonen mut oikeestaan aloin melkeen itkee ku lähin sieltä. varsinkin se Tian viimeinen kommentti oli sellanen et hyvä etten olis menettäny kaikkea kontrollia ja oikeesti alkanu itkee. "Vaik myö ei enää aikaa sovita, nii jos sie et tiiä kenelle menisit puhumaan niin muista että siul on miun numero. Sie et oo yksin"
Mietin siinä sitten että verrattuna viime kesään kaikki on alkanu menee paikoilleen, oon saanu maanis-depression aika hyvin kuriin, samoin Ad/hd on tarkasti itsehillinnän varassa ja oon päässy pahimman yli. Kiitän syvästi kaikkia jotka on mahdollistanu tän että mie oon periaatteessa terveiden kirjoissa, kiitos työ pällit jotka aiheutatte miulle harmaita hiuksia Iiro, Antton, Lassi ja Roope, Kiitos äiti, sie opetit miulle vaikeimman kautta miten olla vahva ihminen, viimeisenä mutta ei tosiaankaan vähäisimpänä, Nea, kiitos. Sie sait miut ymmärtämään että vaikka nään itseni idioottina ja miljoonana muuna epäkohtana, sie näytit miulle että joku voi rakastaa luuseria. Mie oon surkee osoittamaan tunteitani mut muista aina, mie rakastan siuta <3 (mukaan sit vielä kiitokseen työ kaikki jotka ootte miu paskaa täällä lukenu ja muutenkin jotka on jotenkin ollu osallisia miun elämään tän kuluneen kahden vuoden aikana! kiitos)

 

 

Sayõnara!

Santtu kuittaa~